Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Videot

Reissaaminen ilman toista aikuista

Olen haaveillut kesälomareissusta lasten kanssa. En ole ollut kertaakaan ulkomailla lasten kanssa ainoana aikuisena, vaan mukana on aina ollut vähintään yksi lisäkäsipari. Tänä vuonna haluaisin kuitenkin kokeilla reissata kolmikon kanssa keskenään. Olen tutkinut eri vaihtoehtoja, ja tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Como-järvi. Haluaisin kiertää valmiit pakettimatkat (koska hotelleissa pyörivät pöpöt), mutta pitäytyä kuitenkin suht helpossa kohteessa.  Como-järvelle pääsee helpohkosti Milanon kautta, jonne Finnair lentää päivittäin kesäsesonkina. Lento ei kestä määrättömän kauan, ja Italia on aikaisemmilta reissuilta jotakuinkin tuttu. Olen kuitenkin aivan pöllö lasten kanssa keskenään matkustamisessa, ja myönnän avoimesti, että reissuun lähtö jännittää. Vanhin lapsi pystyisi ikänsä puolesta olemaan jo avuksi pienissä jutuissa ja keskimmäinenkin kulkee jo hienosti mukana. Kuitenkin ainoana aikuisena minun pitää huolehtia sekä tavaroiden kantamisesta, pienimmän kulj...

Toisen neuvolakäynnin kuulumiset

Ensimmäiset liikkeet!!

Ensimmäinen kolmannes takana!

Odottajan/vauvan vakuutus

Seulojen tulokset ja juhannussuunnitelmat

Hellettä pakoon veteen!

Ultrakuulumisia

Vuorokausi ultraan!

Odotusajan pukeutuminen

Kesän takuuvarma herkku, raparperi-valkosuklaakakku

Kotidoppler - tämän odottajan paras ystävä!

Olet jo suuren luumun kokoinen!

Koronarokote odotusaikana?

Vauvahankinnat

Alavatsan jomottelua ja kesäflunssaa

Tyttö vai poika?

Alkuraskauden ruokavalioni on kaukana terveellisestä!

Mitä ihmettä - pahoinvointi palasi?

Minkä kokoinen olet nyt?

Alkuraskauden oireet – mikä on tuttu, mikä uutta?

Meidän perhe kasvaa!