Siirry pääsisältöön

Videot

Miniloma Tallinnaan

Meillä ei kesällä vietetä koko perheen yhteistä kesälomaa, joten lapsilla oli odotukset pääsiäisvapaille jostain syystä aika korkealla. Perjantaiaamuna pääsiäisviikonlopun suunnitelmia pohtiessa, ja menovaihtoehtojen käydessä yhä harvemmiksi, päätimme varata hotellireissun Tallinnaan. Ei kenenkään yllätykseksi suurin osa paikoista oli varattu, joten päädyimme Viru-hotelliin. Olisin mielelläni valinnut jonkin toisen hotellin, mutta Virussa oli ainoa järkevän hintainen perhehuone saatavilla. Myös laivamatkat tuottivat päänvaivaa, kun sopivia lähtöjä ei tuntunut löytyvän. Lopulta pitkän jahkailun päätteeksi valitsimme Tallinkin aamulähdön Helsingistä, ja varasimme aamiaisen Jätkäsaaressa sijaitsevasta Hotelli Ax ista. Näin säästimme hieman hermoja, kun lähtöaamuna piti huolehtia vain aamupesuista ja pukemisesta. Hotelli Axin aamiainen oli kivan monipuolinen, suht edullinen ja palvelu super hyvää! Aamiainen tarjoiltiin hotellin pääaulassa, jossa sai ihastella seinille ja katt...

Meidän perhe kasvaa!

Huhtikuussa 2021 lausuttu kysymys miehelle ”Voisiko meitä olla joskus viisi?” tuotti hedelmää aiemmin kuin osasimme odottaa. Vuodenvaihteessa meidän perheessä on jo viisi jäsentä! Elokuussa eskarin aloittava esikoinen ja syksyllä 3 vuotta täyttävä toinen lapsemme eivät tiedä vielä uudesta tulokkaasta, mutta iloinen yllätys paljastetaan heille heti, kun ensimmäinen kolmannes ja virallinen ultra on ohi.

Luin joskus, että ensimmäisen raskauden jälkeen seuraavat raskaudet kulkevat ripeämpää vauhtia. Toisessa raskaudessa en tätä vielä allekirjoittanut, mutta nyt aika tuntuu menevän siivillä! Tällä hetkellä elämme raskausviikkoa 10+4, eli ensimmäisen kolmanneksen päättymiseen on enää 2,5 viikkoa.

Niskaturvotusultra on varattuna juhannusviikolle, mutta jo ennen tätä olemme ehtineet käydä viikolla 7+0 alkuraskauden ultrassa. Olemme myös miehen kanssa kuunnelleet aika-ajoin vauvan sykkeitä kotidopplerilla. Itse saimme sydänäänet ensimmäisen kerran kuulumaan raskausviikoilla 8+3, eli hyvissä ajoin – tämän(kin) suhteen olemme olleet todella onnekaita. Doppler on ollut pelastus silloin, kun tuntuu, että raskausoireissa on selkeitä muutoksia, ja hermoheikkoiselle äidille on tullut tarve kuulostella, onko pieni vielä menossa mukana.



Ihanaa alkanutta helteistä viikkoa!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit