Siirry pääsisältöön

Videot

Pottahommia

Meidän kaksi vanhinta lasta olivat jo nuorimmaisen tähän ikään mennessä olleet päiväkuivia tovin. Nyt kolmannen kohdalla pottailut eivät yksinkertaisesti tunnu ottavan askeleita eteenpäin. Jäin miettimään, tuleeko lapsella olla jokin tietty "taito" tai "ominaisuus", jotta vaipoista on ylipäätään mahdollista päästä, vai onko tämä vain treenaamisen puutetta? Juttelin vertaistoukokuisten kanssa pottailusta, ja sain paljon vinkkejä, joita voisi kokeilla. Tässä muutama vinkki sekä heiltä että meiltä. Tarrataulu ja palkinnot Juuri niin yleinen vinkki, ettei sitä taida sen enempää tarvita selittää. Tarrataulun täyttyessä lapsi saa pienen palkinnon. Meillä on jossain Libero-klubista saatu tarrataulu, mutta emme ole kokeilleet tätä, kun kuopus ei juurikaan innostu tarroista. Tätä toki voisi kokeilla jossain kohtaa vielä uudelleen. Tarra potan pohjaan Olen nähnyt potan pohjaan liimattavan tarran, joka aktivoituu lämmöstä. Kun pissa tulee pottaan, paljastuu tarran ...

Alavatsan jomottelua ja kesäflunssaa

Huomasin lauantaina, että alavatsaa jomotteli. Jomottelu kesti sunnuntai-iltaan asti ja tuntui erityisesti seistessä. Olin sunnuntain pitkälti makuuasennossa ja lepäilin. Lepo auttoi selvästi, sillä nyt jomottelua ei ole ollut muutamaan päivään. Yritin järkeillä, että jomotus johtui varmasti kohdun kasvamisesta, mutta ainahan kivut (ja vuodot jota minulla ei onneksi ole ollut raskauksissa) säikäyttävät.

Aiemmissa raskauksissani kätilöt ovat huomauttaneet, että kohtuni on supistusherkkä, joten voihan olla, että viikonloppuinen jomotus oli jotain supistuksen ja kasvukivun tyylistä. Raskauksissani harjoitussupistuksia on tullut ihan alusta aina ihan synnytykseen asti, ja ymmärrän niiden olevan täysin harmittomia. Toki toivoisin, että jomotukset tulisivat vasta myöhemmin kuvioihin, raskautta on kuitenkin vielä niin monta viikkoa edessä.

Jomotusten lisäksi perheemme lapsi oli napannut päiväkodista nuhakuumeen. Luonnollisena seurauksena lapsen tauti tarttui myös minuun, joten kurkku on ollut karhea ja nenä vuotanut sunnuntai-illasta lähtien. Toivotaan, että tauti olisi kiertänyt koko perheen ensi viikon alkuun mennessä, jotta pääsemme miehen kanssa nt-ultraan juhannusviikolla! Uskomatonta, että ultraan on enää noin viikko! ❤

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit