Yhden aikakauden loppu
Mietin viime viikolla, kuinka monta kertaa kehtaan käydä salaa työpaikan vessassa itkemässä ikävää, kun itse on töissä, ja vauva on onnellisesti isänsä kanssa kotona. Niin se vain on todettava, että yksi vaihe on jälleen takana ja piiiiitkä työrupeama taas edessä. Töihin paluuta siivittää onneksi into uusista työkuvioista vanhan työnantajan palveluksessa. Saan oppia paljon uusia juttuja, mutta myös tehdä vähän vanhoja tuttuja hommia. Töihinpaluu tulee sisältämään kivasti koulutuksia, aamiaistilaisuuksia, perehdytystä ja höpöttelyä työkavereiden kanssa. Pääsen polkemaan hyvinä päivinä töihin pyörällä, käydä aamu-uinnilla työpaikan altaalla ja nauttia aamupalan ja lounaan rauhassa. Töistä kotiin tullessa löytyy energiaa aivan eri tavalla (toivottavasti) puuhastella lasten kanssa, kun on saanut viettää osan päivästä aikuisten seurassa. Iltaisin varmasti väsyttää, kun päivässä on monipuolista puuhaa. Silti, vaikka kaikkia ihania juttuja onkin tulossa, surettaa, ett
