Kun lapsen harrastus vie mukanaan
Meidän lapsemme on harrastanut useamman vuoden yhtä ja samaa joukkuelajia. Harrastus on vienyt sekä lapsen että lapsen isän mukanaan. Kalenteri ja kaikki perheen menot suunnitellaan lapsen treenien ja turnausten ympärille. Vielä ennen vuodenvaihdetta myös mies pelaili höntsäsarjassa, mutta luopui treeneistään, kun uusi peliaika vaihtui sellaiseen ajankohtaan, että se olisi pakottanut minut hoitamaan kuskaukset, iltapalat ja nukutukset yhtenä lisäpäivänä. Huomasin kyllä, että miestä harmitti, ettei voinut jatkaa harrastustaan, mutta tylsänä vaimona totesin, että on kurjaa, että kotityöt kaatuvat aina sekä lapsen että miehen harrastuksen vuoksi minun harteilleni. Ja toki lapsen harrastusta haluan kannattaa. Eikä mies ilman joukkueurheilumaailmaa ole jäänyt. Mies toimii lapsen joukkueessa jonkinlaisena epävirallisena apuhenkilönä, joten hän on treeneissä ja turnauksissa aina mukana. Olen aidon onnellinen, että suht arka lapsemme on löytänyt itselleen mieluisan harrastuksen. Ha...
Mä jotenkin menetin uskoni yksityiseen hoitoon silloin kun työskentelin yksityisessä hoivakodissa vanhustyössä. Kaikesta säästettiin, siihen aikaan hoitajat teki hirveästi tukityötä, vietiin roskia ulos, keitettiin puuroa jne. Hoitajat pyöritti myös pyykkejä paljon. Yksikössä oli myös työpaikkakiusaamista jne. Olin työskennellyt myös kunnalla. Ero oli huomattava.
VastaaPoistaNoh, omaa lastani en siis uskaltanut laittaa yksityiselle hoitoon. Toisaalta uskon, että varmasti on tosi hyviäkin yksityisiä päiväkoteja.
Kotihoidon loppu on aina haikea paikka. Itse päädyin kertaalleen lykkäämään aloitusta, kun menin niin paniikkiin. En vain pystynyt vahvistamaan paikkaa vaan peruin sen ja olin vielä vuoden kotona, kunnes lapsi täytti 2,5 v.
Apua, apua, apua!!! Varmasti eroja on yhtä paljon, kuin mitä päiväkoteja/hoivapaikkoja, mutta kamalaa silti!!! 😳 pitääpä vielä tutkia, löytyykö tuosta vauvan päiväkodista asiakaskokemuksia jostain
Poista