Uskaltaako tätä edes sanoa ääneen?

Vauva- ja lapsiperhearki on toistuvia vaiheita. Kuten monella muullakin perheellä, myös meillä on ollut jälleen yksi uusi vaihe. En ole juurikaan uskaltanut puhua siitä, sillä pelkään, että taika katoaa, jos lausun asian ääneen.

Kaikki alkoi kaksi viikkoa sitten, kun havahduin aamulla siihen, ettei vauva ollut syönyt yöllä kertaakaan. Tällainenhan voi hyvin olla yhden tai kahden yön mittainen vaihe, jonka jälkeen vauva jatkaa taas yösyöntejä. Sama yösyömättömyys jatkui kuitenkin pari yötä lisää, ja lopulta aloin herätellä toiveita siitä, että vaiheesta voisi tulla odotettua pidempi. Nyt, kaikkien odotusteni vastaisesti on mennyt jo kaksi viikkoa, eikä vauva ole syönyt kertaakaan öisin näiden kahden viikon aikana. Pessimistinä odotan, milloin sairastumme johonkin kiertävään pöpöön ja olemme taas lähtöpisteessä, mutta yritän myös nauttia tästä uudesta vaiheesta.

Pitänee tosin mainita, että vaikka vauva ei syö öisin, ei se harmikseni kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pieni mies heräisi yöllä. Toistaiseksi yölliset herätykset ovat olleet lyhyitä parkaisuja tutin perään, ja unet jatkuvat taas, kun tutti on saatu suuhun. Silti kyllä tämä voittaa 100-0 aiemman arjen, jossa vauvan kanssa noustiin useampi kerta yössä maitohuikille.

Nyt, kun oma töihin paluu lähestyy, olisi ihanaa, jos vauvan yöt menisivät näin kivasti myös jatkossa. Silloin saisin valjastaa kotiin jäävän miehen tutittamaan vauvan öisin ja itse voisin nukkua yöt läpeensä.

Yösyömättömyys on lisännyt myös omaa jaksamistani. Nukun yöni selvästi sikeämmin. En ole esimerkiksi herännyt siihen, kun keskimmäinen lapsemme on käynyt koputtelemassa ovellamme muutamana yönä. Onneksi mies herkkäunisempana on ollut valppaana saattamaan pienen takaisin omaan sänkyyn jatkamaan uniaan. Sikeiden unien lisäksi olen pystynyt palaamaan yöpaitojen käyttöön. Öisin on huomattavan paljon mukavampi nukkua ilman imetysliivejä pehmeän yöpaidan kanssa, kun ei tarvitse huolehtia falskaavasta maidosta.

Koska kuluva vaihe on ollut super, jään jännityksellä odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ilmassa on ainakin ensimerkkejä lusikkalakosta ja itsepäisestä kiipeämisestä joka paikkaan.

/Me kaksi ja lapset