Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Tossua toisen perään

Käsityöhurmiossa innostuin tekemään isojen töiden välissä muutaman pienemmän neuletyön. On kiitollista saada työ valmiiksi muutaman tunnin aikana, kun aikuisen neule vie väistämättä vähintään yhden viikon illat. 

Bongasin lankavarastoistani yhteensä neljä kerää huopuvaa fritidsgarn-lankaa kahdessa eri värissä. 8- ja 5-vuotiaat toivoivat jotain kivaa heille, joten päätin tehdä huovutetut tossut, joita he voivat käyttää keväällä viileällä säällä trampoliinilla. Tramppa ei sotkeudu kengistä ja varpaat pysyvät lämpiminä hyvän tovin.

Yritin etsiä valmiita ohjeita matalavartisiin tossuihin, jotka neulottaisiin tasona, mutta ohjeita oli harmillisen vähän tarjolla. Päätin lopulta neuloa tossut vain lyhytvartisiksi villasukiksi reilulla huopumisvaralla paksuilla puikoilla. Paksun villalangan kaveriksi valikoitui koon 8 sukkapuikot, jotka ovat oman kokoelmani paksuimmat. 

Käytin kokoihin 27 ja 33 saman verran silmukoita, eli yhteensä 32 silmukkaa (8 silmukkaa per puikko). Neuloin 1 oikein, 1 nurin -resoria muutaman kierroksen ja tein kantalapun 1,5 kertaisen pituisena. Kantapohjan tein saksalaisittain siten, että 16 silmukasta keskellä on kuusi silmukkaa ja sivuilla 5. Kantapohjan valmistuttua poimin kantalapusta molemmin puolin 9 silmukkaa, eli työhön tuli 18 silmukkaa lisää. Tässä vaiheessa silmukoita pitäisi olla puikoilla 40. Kiilakavennuksilla tasasin silmukkamäärän taas 32 silmukkaan. Neuloin sukkaa siten, että ennen kärkikavennusta, oli sukka muutamia senttejä normaalia valmista villasukkaa pidempi. Tämän jälkeen tein kärkikavennukset jokaisella kierroksella neuloen jokaisella puikolla toisen ja kolmannen silmukan yhteen. Kun työssä oli jäljellä enää 4 silmukkaa, leikkasin langan, vedin sen olemassaolevien silmukoiden läpi ja kiristin. Lopuksi päättelin langat. 

Sukka on ennen pesukonetta todella reilu. Sukan huopuessa pituudesta lähtee noin 30 %:a pois. Sukka myös kaventuu jonkin verran, mutta ei yhtä paljon kuin pituussuunnassa. 

Heitin sukat pesukoneeseen 40 asteeseen yhden pyyhkeen kanssa ja toivoin parasta. Vihreät sukat olivat pesukonekäsittelyn jälkeen tiiviit huopapallot, mutta oikenivat ihan tossun muotoisiksi, kun märkiä sukkia venytteli rauhassa käsissä. Keltaiset puolestaan eivät olleet huovuttuneet yhtään niin paljon, joten ne pääsivät jatkohuovuttumaan 60 asteen pesuun vielä uudelleen.

Ajattelin tehdä myös vauvalle omat tossut, kun kevät on hieman pidemmällä. Vauvan tossut tosin tarvinnevat jälkineulotun resorin, jotta pysyvät paremmin kulkijan jaloissa.

Nyt kuitenkin takaisin villapaidan ääreen!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit