Yhden aikakauden loppu

Mietin viime viikolla, kuinka monta kertaa kehtaan käydä salaa työpaikan vessassa itkemässä ikävää, kun itse on töissä, ja vauva on onnellisesti isänsä kanssa kotona. 

Niin se vain on todettava, että yksi vaihe on jälleen takana ja piiiiitkä työrupeama taas edessä. Töihin paluuta siivittää onneksi into uusista työkuvioista vanhan työnantajan palveluksessa. Saan oppia paljon uusia juttuja, mutta myös tehdä vähän vanhoja tuttuja hommia. Töihinpaluu tulee sisältämään kivasti koulutuksia, aamiaistilaisuuksia, perehdytystä ja höpöttelyä työkavereiden kanssa. Pääsen polkemaan hyvinä päivinä töihin pyörällä, käydä aamu-uinnilla työpaikan altaalla ja nauttia aamupalan ja lounaan rauhassa. Töistä kotiin tullessa löytyy energiaa aivan eri tavalla (toivottavasti) puuhastella lasten kanssa, kun on saanut viettää osan päivästä aikuisten seurassa. Iltaisin varmasti väsyttää, kun päivässä on monipuolista puuhaa.

Silti, vaikka kaikkia ihania juttuja onkin tulossa, surettaa, että viimeinen vauvavuosi tuntuu loppuvan hieman ennen aikojaan. Ei enää pitkiä arkiaamuja vauvan kanssa, rauhallisia arjen museoreissuja, vaunukävelyitä aamupäivisin tai arkilounaita pikkumiehen seurassa. Miten voikin olla jo nyt niin kova ikävä, vaikka hän on tuossa ihan vieressä.

Onneksi mies jää vauvan kanssa viideksi kuukaudeksi kotiin ennen päivähoitorupeaman aloitusta. Saan keskittyä täysillä uusiin tehtäviin ilman, että miehen kanssa vedetään pitkää tikkua, kumman vuoro on jäädä kotiin hoitamaan sairaita lapsia. Lisäksi mies saa toivottavasti kotiajasta hieman perspektiiviä siihen, mitä kotivanhemman rooli todellisuudessa on. Hänellä kun tuntuu edelleenkin olevan hellyttävän ruusuinen kuva siitä, mitä kotiarki lasten kanssa on. Samalla itse saan arvokasta kokemusta siitä, miltä tuntuu olla perheen ainoa työssäkäyvä vanhempi.

Kaiken ikäväpohdinnan lisäksi olin aiemmin keväällä hieman huolissani siitä, kuinka saan ajettua imetystä sen verran reilusti alas, että rinnat eivät pingottuisi työpäivien aikana, mutta kuitenkin niin, että vauva ei hylkäisi rintaa kokonaan. Nyt, kun yöimetykset jäivät pois kuin hieman itsestään, sain hallitusti rajattua myös päiväimetykset noin neljään kappaleeseen vuorokaudessa. Tämän pitäisi riittää siihen, että imetys turvaa vauvan vuorokautisen maitotarpeen. Äidinmaidon lisäksi vauva saa maitotuotteita päivän aikana myös jogurtista ja raejuustosta, joten uskon, ettei tätä tarvitse jännittää enempää, ehkä...

Vaikka tekstistä sitä ei ensimmäisenä uskoisi, on olo ennakkoikävästä huolimatta yllättävän tyyni tulevaisuuden suhteen. Uskon, että illalla, kun pienet ovat nukkumassa ja pakkailen työkonetta ja huomisia vaatteita valmiiksi, tulee vatsaan kutittelemaan tutut perhoset, ja se on ihan ok. Olkoon tämä muutosten kevät 🦋

/Me kaksi ja lapset