Hiihtoloman kuulumisia
Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...
Oon käynyt katsomassa monta kertaa onko uusi postauksia, mutta välilehti jumittikin vaan hulinat postauksessa ja tänään tajusin, että täällähän on kolme tekstiä lisää! 😂
VastaaPoistaVoi teidän pientä. Toivottavasti parantuu pian ja sä pääset nukkumaan kunnolla. Tsemppihalit täältä. ❤️ t. Esikoisen äiti
Ihana sinä 🩷🥰 vauva voi onneksi jo paremmin, mutta keskimmäinen sairastui seuraavaksi. Kauhulla jo mietin, tätäkö meidän koko syksy ja talvi on 🫠
PoistaEn muuten koskaan tainnut huomata kysyä, että oletteko viihtyneet uudessa kodissa?
Voi eii! Toivottavasti alkavan syksyn sairastelut olisi tässä. 🙏🏻 Kauhulla odottaen meidän päiväkotitaivalta joskus. 😂
PoistaOllaan viihdytty toosi hyvin. Espoolaiset on niin mukavia ja luonto lähellä niin helppo lenkkeillä vauvan kanssa. Naapurissa myös pieniä vauvoja niin ollaan pidetty vauvatreffejä. 😍 Eipä tässä kantakaupunkiin haikaile takaisin.
Pysykää muut terveenä siellä! T. Esikoisen äiti
Teidän uusi asuinalue kuulostaa ihanalta 😍 varmasti viihdytte siellä pienen kanssa!
PoistaMeidän perheen sairastupajuttuja ei kannata ottaa kovin vakavasti, koska epäilen, että meillä etenkin tuo keskimmäinen sairastaa poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen suurilla oireilla 😅 Usein vain se ensimmäinen päiväkotivuosi on jatkuvaa sairastelua. Onneksi teilläkin on kuitenkin vielä päikkymaailmaan piiiitkä tovi 🥰