Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Aivan liian väsynyt nukkumaan

Mistä tietää, että ensimmäiset vauvakuukaudet ovat olleet lempeitä? No siitä, että kaksi huonosti nukuttua yötä tuntuu kuukauden mittaiselta opiskelijaristeilyltä 😵‍💫 

Jos toissayö oli vaikea, niin viimeyö oli super hankala. Vauva nukkui huonosti vänisten ja kitisten. Vauva oli tukkoinen ja minä en saanut nukuttua silmällistäkään, kun pelkäsin, että vauva tukehtuu räkäänsä. Aamulla joku oli tehnyt minulle nuijanukutuksen, sillä nukuin puoli seitsemästä kahdeksaan samalla torkkuen pommiin aamupalan laitosta koululaiselle ja päiväkotilaiselle👌 onneksi kakkosluokkalainen ehti syödä aamupalansa ennen bussille lähtöä, kun pöytään tarjoiltiin tyylikkäästi paahtamaton viipale paahtoleipää ja jogurtti 😅 mieskään ei ollut huomannut etätöitä tehdessään, että vaimo nukkua torskuttaa turhan pitkään.

Itse nautin aamupalani lähikahvilassa, kun olin saanut keskimmäisen lapsemme päiväkotiin. Palkitsin itseni mallisuorituksesta juhlallisesti voisilmäpullalla ja mehulla. Vauva oli tyytyväisenä sillä välin kaukalossa ilman aivastuksia, nenän valumista tai mitään muutakaan tautiin liittyvää. 

Kahvilareissusta kotiuduttuamme vauva sai päivän miljoonannet (tai siltä se ainakin tuntui) maitohörpyt ja kävi ensimmäisille päiväunille. Itse yritin nukahtaa vauvan viereen, mutta olin aivan liian kierroksilla nukahtaakseni. Ja sama homma taitaa olla myös nyt.

Eipä tässä kuitenkaan muu auta kuin kömpiä vauvan viereen ja odotella, milloin vauva ensimmäisen kerran ilmoittelee tukkoisesta nenästä/maitotarpeista/hulinoistaan/olevansa hereillä. Pidetään toivoa yllä, että tämä yö menisi vähän paremmin.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Oon käynyt katsomassa monta kertaa onko uusi postauksia, mutta välilehti jumittikin vaan hulinat postauksessa ja tänään tajusin, että täällähän on kolme tekstiä lisää! 😂

    Voi teidän pientä. Toivottavasti parantuu pian ja sä pääset nukkumaan kunnolla. Tsemppihalit täältä. ❤️ t. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä 🩷🥰 vauva voi onneksi jo paremmin, mutta keskimmäinen sairastui seuraavaksi. Kauhulla jo mietin, tätäkö meidän koko syksy ja talvi on 🫠

      En muuten koskaan tainnut huomata kysyä, että oletteko viihtyneet uudessa kodissa?

      Poista
    2. Voi eii! Toivottavasti alkavan syksyn sairastelut olisi tässä. 🙏🏻 Kauhulla odottaen meidän päiväkotitaivalta joskus. 😂

      Ollaan viihdytty toosi hyvin. Espoolaiset on niin mukavia ja luonto lähellä niin helppo lenkkeillä vauvan kanssa. Naapurissa myös pieniä vauvoja niin ollaan pidetty vauvatreffejä. 😍 Eipä tässä kantakaupunkiin haikaile takaisin.

      Pysykää muut terveenä siellä! T. Esikoisen äiti

      Poista
    3. Teidän uusi asuinalue kuulostaa ihanalta 😍 varmasti viihdytte siellä pienen kanssa!

      Meidän perheen sairastupajuttuja ei kannata ottaa kovin vakavasti, koska epäilen, että meillä etenkin tuo keskimmäinen sairastaa poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen suurilla oireilla 😅 Usein vain se ensimmäinen päiväkotivuosi on jatkuvaa sairastelua. Onneksi teilläkin on kuitenkin vielä päikkymaailmaan piiiitkä tovi 🥰

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit