Siirry pääsisältöön

Videot

Joulun ruokalista!

Meidän perheessä vietetään joulua jo huomenna. Kaikki on edelleen levällään, eikä asiaa auta se, että mies oli tänään kotimatkalla kolarissa, ja isompi auto on sen seurauksena hyyyvin rutussa korjaamon pihassa. Onneksi henkilövahingoilta säästyttiin.  Meidän pitäisi lähteä maanantaina isommalla autolla reissuun, koska pieneen kauppakassi-Yarikseen me emme tule mahtumaan.  Koko viikko on ollut yhtä kaaosta, ja tämä ei todellakaan helpottanut sitä.  Koululaisilla on huomenna joulujuhla, ja sillä välin kotona oleva vanhempi yrittää saada riisipuurot ja skagenit aluille, ja nostaa joululahjat kuusen alle.  Meidän perheessä joululounas on riisipuuron muodossa ja päivällisellä on tarjolla sekä samoja että muita herkkuja. Joululounaalla meillä on tarjolla - riisipuuroa - joululimppua ja saaristolaisleipää - kylmäsavulohta - leivänpäälliset (levite, kurkku, juusto) - tuoremehua Jälkiruoaksi teemme porukalla after eight -joulutorttuja. Riisipuuron kaverina on peri...

Miten meillä sujuu?

Koko perhe on ollut haltioissaan uudesta tulokkaasta. Isosisarukset ovat käyneet katsomassa pikkuveljeä sairaalassa muutaman kerran, ja aina he yllättyvät, kuinka pehmeät posket pienellä on. Mies puolestaan kävelee onnellisena poika olallaan ja yrittää saada pieneltä ylimääräisiä ilmoja ulos. Minä saan pesiä vauvan kanssa päivät kaikessa rauhassa - se on ihanaa!

Vauvan verensokereissa on ollut pieniä heittoja, joten niitä seuraillaan vielä aktiivisesti. Poitsulla oli myös synnytyksessä viitteitä infektioriskistä, joten eri infektion merkkejä ollaan seurattu ruumiinlämmön ja bilirubiinien ohessa. Vauvalta on otettu monen monta verikoetta, vaikka hän on hyvin pieni 😭 

Toivon, että pääsisimme vielä tänään illasta kotiin. Tiedostan kuitenkin varsin hyvin, että se ei välttämättä ole mahdollista, etenkin jos vauvan verensokereissa, tai vielä kurjempaa - bilirubiineissa - näkyy vielä jatkossakin heittoja. Verensokereita tasataan kolmen tunnin välein annettavalla pienellä lisämaitoerällä. Tästä maidosta olisi mukava päästä jatkossa eroon, kun vaan oma maito lähtisi nousemaan. Olenkin tehnyt maidonnousun eteen vaikka ja mitä - myös herkutellut suklaalla ja karkilla 😂

Oma palautuminen synnytyksestä on ollut yllättävän sujuvaa. Toki alakerta on joka puolelta todella turvonnut ja istua joutuu harkiten. Loppuraskaudessa vaivannut iskiastyylinen särky jäi onneksi sentään synnytyssaliin. Olin aivan varma, että saan sen matkamuistona kotiinvietäväksi.

Olen ehtinyt palata synnytyskokemukseen muutamia kertoja, ja kirjoitan siitä teillekin joskus. Synnytys herättää vielä paljon erilaisia tunteita, vaikka loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja varsin lempeästi. Yritän kasata aikajanan ja ajatukset yhteen mahdollisimman pian, jotta myös te pääsette mukaan synnytykseeni 🩷

Tältä erää äiti ja vauva kiittävät ja kuittaavat, ja menevät päiväunille.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit