Siirry pääsisältöön

Videot

Pottahommia

Meidän kaksi vanhinta lasta olivat jo nuorimmaisen tähän ikään mennessä olleet päiväkuivia tovin. Nyt kolmannen kohdalla pottailut eivät yksinkertaisesti tunnu ottavan askeleita eteenpäin. Jäin miettimään, tuleeko lapsella olla jokin tietty "taito" tai "ominaisuus", jotta vaipoista on ylipäätään mahdollista päästä, vai onko tämä vain treenaamisen puutetta? Juttelin vertaistoukokuisten kanssa pottailusta, ja sain paljon vinkkejä, joita voisi kokeilla. Tässä muutama vinkki sekä heiltä että meiltä. Tarrataulu ja palkinnot Juuri niin yleinen vinkki, ettei sitä taida sen enempää tarvita selittää. Tarrataulun täyttyessä lapsi saa pienen palkinnon. Meillä on jossain Libero-klubista saatu tarrataulu, mutta emme ole kokeilleet tätä, kun kuopus ei juurikaan innostu tarroista. Tätä toki voisi kokeilla jossain kohtaa vielä uudelleen. Tarra potan pohjaan Olen nähnyt potan pohjaan liimattavan tarran, joka aktivoituu lämmöstä. Kun pissa tulee pottaan, paljastuu tarran ...

Herkullinen kanapata, olkaa hyvä!

Pääsiäisenä tein ylimakean sitruunapiirakan lisäksi todella hyvää kanapataa, joka saa makua appelsiinista ja aurinkokuivatuista tomaateista. Ohje löytyi Yhteishyvän sivuilta ja noudatin ohjetta raamatullisesti, jotta omat sävellykseni ei pilaa kehuttua ruokaa. 

Tajusin ruokaa tehdessä, että padan olisi voinut tehdä yhden pannun politiikalla, jos ruskistukset, kuullottelut ja hauduttelut olisi tehnyt uuninkestävässä valurautapadassa. Nyt tein kaikki ruskistukset vuorotellen yhdellä pannulla, mutta kasasin ruoan kuitenkin erilliseen uunivuokaan. 

Tiskiä toki ruoanlaitossa tulee, mutta mitä vähemmän isoja ja kömpelöitä astioita ruoanlaitosta syntyy, sitä mukavampi on myös ruoanlaiton jälkeinen urakka. Meillä muuten mies hoitaa pääasiassa aina pöydän siivouksen ja astianpesukoneen täytön, sillä häneltä tuo homma taittuu sujuvammin. 

Keitin kanapadan kaveriksi riisiä, mutta se olisi varmasti ollut herkullista myös ohjeen ehdottamien uuniperunoiden kanssa. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen niitä.

Miehen kanssa ahmimme omat lautaset suut muirussa, mutta yllätys ei liene suuri, kun lapset ilmoittivat jälleen kerran, kuinka kana maistuu oudolta/pahalta. Ehkäpä nuo kupeitteni hedelmät vielä joskus kehittävät vähän edistyneemmät makunystyrät, jossa lautaselta paras asia ei olekaan eineslihapulla tai Saarioisten jauhelihapitsa.

Toivotaan, että tämä kolmas lapsi olisi vanhempia sisaruksiaan avoimempi uusia makukokemuksia kohtaan. Esikoisemme on erityisen nirso, vaikka hänelle on tarjottu eri makuja ja tekstuureja vauvasta asti. Toinen lapsemme maistelee esikoista rohkeammin uusia ruokia, mutta matkii usein myös esikoisen nirsoilua ruokapöydässä (mikä on muuten ihan todella kiva lisämauste lapsiperhearkeen!), jolloin oikeasti miellyttävät ja uudet kokemukset saattavat jäädä matkinnan varjoon.

Ihanaa (ruoka)viikkoa kaikille!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Meille maailma järjesti vielä sellaisen yllätyksen, että myytiin meidän koti ensinäytöllä ja kaupat tulossa uudehkosta paritalonpuolikkaasta. 🤭 Muutto toukokuun loppuun mennessä. Ei tuu tylsää tässä hetkeen. T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjasti onnea asuntokaupoista! Teidän ei tosiaan tarvitse pohtia, mihin seuraavat viikot tulevat menemään 😄🤗

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit