Herkullinen kanapata, olkaa hyvä!

Pääsiäisenä tein ylimakean sitruunapiirakan lisäksi todella hyvää kanapataa, joka saa makua appelsiinista ja aurinkokuivatuista tomaateista. Ohje löytyi Yhteishyvän sivuilta ja noudatin ohjetta raamatullisesti, jotta omat sävellykseni ei pilaa kehuttua ruokaa. 

Tajusin ruokaa tehdessä, että padan olisi voinut tehdä yhden pannun politiikalla, jos ruskistukset, kuullottelut ja hauduttelut olisi tehnyt uuninkestävässä valurautapadassa. Nyt tein kaikki ruskistukset vuorotellen yhdellä pannulla, mutta kasasin ruoan kuitenkin erilliseen uunivuokaan. 

Tiskiä toki ruoanlaitossa tulee, mutta mitä vähemmän isoja ja kömpelöitä astioita ruoanlaitosta syntyy, sitä mukavampi on myös ruoanlaiton jälkeinen urakka. Meillä muuten mies hoitaa pääasiassa aina pöydän siivouksen ja astianpesukoneen täytön, sillä häneltä tuo homma taittuu sujuvammin. 

Keitin kanapadan kaveriksi riisiä, mutta se olisi varmasti ollut herkullista myös ohjeen ehdottamien uuniperunoiden kanssa. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen niitä.

Miehen kanssa ahmimme omat lautaset suut muirussa, mutta yllätys ei liene suuri, kun lapset ilmoittivat jälleen kerran, kuinka kana maistuu oudolta/pahalta. Ehkäpä nuo kupeitteni hedelmät vielä joskus kehittävät vähän edistyneemmät makunystyrät, jossa lautaselta paras asia ei olekaan eineslihapulla tai Saarioisten jauhelihapitsa.

Toivotaan, että tämä kolmas lapsi olisi vanhempia sisaruksiaan avoimempi uusia makukokemuksia kohtaan. Esikoisemme on erityisen nirso, vaikka hänelle on tarjottu eri makuja ja tekstuureja vauvasta asti. Toinen lapsemme maistelee esikoista rohkeammin uusia ruokia, mutta matkii usein myös esikoisen nirsoilua ruokapöydässä (mikä on muuten ihan todella kiva lisämauste lapsiperhearkeen!), jolloin oikeasti miellyttävät ja uudet kokemukset saattavat jäädä matkinnan varjoon.

Ihanaa (ruoka)viikkoa kaikille!

/Me kaksi ja lapset