Siirry pääsisältöön

Videot

Pitääkö aina olla tasapuolinen?

Ostettujen joululahjojen listaa katsellessa aloin miettiä, pitäisikö kaikkien lasten lahjat olla yhtä arvokkaita? On selvää, että 2-vuotiaan lahjat ovat useammin edullisempia kuin esimerkiksi 10-vuotiaan. Tällä hetkellä esikoisen joululahjat maksavat noin 160 euroa, kun taas pienemmän lahjat ovat kustantaneet noin 60 euroa. Ero lahjojen kokonaisarvossa on ainakin omaan silmääni varsin merkittävä, joten nyt pohdin, rakennanko tässä iänikuisia sisaruskyräilyjä. Pitäisikö lahjojen siis kuitenkin olla saman arvoisia? Kummilapset ovat jotakuinkin saman ikäisiä, joten lahjat ovat usein saman arvoisia. Omat sisarukseni saavat lahjat, jos keksin jotain. Useimmiten lahjat ovat suht saman hintaisia, mutta on myös ollut niin, että toinen on saanut arvokkaamman lahjan. Jos he haluavat valittaa lahjoistaan, niin ohjaan valitukset suoraan äidille. Mutta nuo omat lapset ovat vaikeita. Monesti vanhin lapsi saa jo kaiken uutena, jotka sitten valuvat käytettyinä pienemmille. Sitten, jos esik...

Ananaksen kokoinen pieni

Uusi raskausviikko, uusi hedelmä. Vauva on tällä viikolla noin kahden kilon painoinen, ja pienen tärkein tehtävä on kerryttää painoa ja kypsyttää keuhkoja tuleviin ensiparkaisuihin. 

Näimme pikkuisemme eilen ultrassa. Harmi, että näistä ultrista ei enää saa pienestä kuvia mukaan. Olisi helpompi palata eilisiin ultratunnelmiin, jos pääsisi kuvan muodossa katsomaan, miten pieni nöpönenä vauvalla ultrassa olikaan. Onneksi vauvaa voi silitellä vatsan läpi ja hän useimmiten potkaisee kerran vastatervehdykseksi.

Kävin tänään keskustelemassa perinataalipsykologin kanssa raskausajan peloista. Oli ihana keskustella henkilön kanssa, joka osasi katsoa minun asiaani täysin uusin silmin ilman ennakkoajatuksia tai -oletuksia. Suurimman osan ajasta nielin kyyneleitä ja jossain kohtaa en meinannut saada itkusta loppua. Käynti oli kuitenkin kaiken itkemisen ja sumplimisen arvoinen. Varasimme uuden ajan reilun viikon päähän, jolloin pääsemme jatkamaan ajatusteni parissa vielä toistamiseen. Sain muuten neuvolan terveydenhoitajalta esitteen Suomen perinataalimielenterveys ry:n kirjoittamasta oppaasta. Olen päässyt oppaan puoliväliin, ja jo itsessään sen lukeminen on antanut uusia ajatuksia omien pelkojeni läpikäynnissä. Kannattaa kurkata se läpi, jos kiinnostaa! Alla kuva, josta QR-koodilla pitäisi päästä suoraan esitteeseen.

Loppupäivän ohjelma meni uusiksi, kun suunniteltu museo- ja lounastreffit peruuntuivat meidän toisen lapsen sairastumiseen. Harmitti perua näkeminen taas, mutta toisaalta olipa onni, että psykologin aikaa ei tarvinnut muuttaa. Mies pystyi psykologiajan olemaan kotona sairastupalaisen kanssa.

Loppukaneettina voinen todeta, että todella toivon meidän pääsevän synnyttämään Hyvinkäälle, kun vauva päättää tulla ulos. Psykologin vastaanotto oli Naistenklinikalla ja, vaikka paikka vaikutti rauhalliselta ja on varmasti piha-alueiltaan upea kesällä, en haluaisi istua arkiaamuna ruuhkassa keskellä Helsingin kiireisimpiä väyliä 😅 

/Me kaksi ja lapset 

Kommentit

  1. Hyvä, että käynti oli onnistunut!

    Nauratti tuo loppukaneetti naikkarista. Mä nimenomaan toivon, että pääsen sinne koska voin kävellä synnyttämään. Se on ollut mun puhinan aihe, että mähän kävelen tonne omilla jaloillani kun asutaan tosi lähellä. 😂 Katotaan vaan niin me ollaan jossain Hyvinkäällä tai Lohjalla. T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän olisi oikeasti tylsä tilanne, jos kävelyetäisyyden päässä olevan sairaalaan sijaan joutuisikin ajamaan jonnekin tunnin päähän 🙈 meillä ei yksikään sairaalaan ole harmillisesti jalkapatikkamatkan päässä ja nkl olisi meille lähin sairaala. Mutta vaikka naikkari on teoriassa lähin, niin synnytysmatka Helsingin aamuruuhkassa kyllä hirvittäisi 😅😬

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit