Ananaksen kokoinen pieni

Uusi raskausviikko, uusi hedelmä. Vauva on tällä viikolla noin kahden kilon painoinen, ja pienen tärkein tehtävä on kerryttää painoa ja kypsyttää keuhkoja tuleviin ensiparkaisuihin. 

Näimme pikkuisemme eilen ultrassa. Harmi, että näistä ultrista ei enää saa pienestä kuvia mukaan. Olisi helpompi palata eilisiin ultratunnelmiin, jos pääsisi kuvan muodossa katsomaan, miten pieni nöpönenä vauvalla ultrassa olikaan. Onneksi vauvaa voi silitellä vatsan läpi ja hän useimmiten potkaisee kerran vastatervehdykseksi.

Kävin tänään keskustelemassa perinataalipsykologin kanssa raskausajan peloista. Oli ihana keskustella henkilön kanssa, joka osasi katsoa minun asiaani täysin uusin silmin ilman ennakkoajatuksia tai -oletuksia. Suurimman osan ajasta nielin kyyneleitä ja jossain kohtaa en meinannut saada itkusta loppua. Käynti oli kuitenkin kaiken itkemisen ja sumplimisen arvoinen. Varasimme uuden ajan reilun viikon päähän, jolloin pääsemme jatkamaan ajatusteni parissa vielä toistamiseen. Sain muuten neuvolan terveydenhoitajalta esitteen Suomen perinataalimielenterveys ry:n kirjoittamasta oppaasta. Olen päässyt oppaan puoliväliin, ja jo itsessään sen lukeminen on antanut uusia ajatuksia omien pelkojeni läpikäynnissä. Kannattaa kurkata se läpi, jos kiinnostaa! Alla kuva, josta QR-koodilla pitäisi päästä suoraan esitteeseen.

Loppupäivän ohjelma meni uusiksi, kun suunniteltu museo- ja lounastreffit peruuntuivat meidän toisen lapsen sairastumiseen. Harmitti perua näkeminen taas, mutta toisaalta olipa onni, että psykologin aikaa ei tarvinnut muuttaa. Mies pystyi psykologiajan olemaan kotona sairastupalaisen kanssa.

Loppukaneettina voinen todeta, että todella toivon meidän pääsevän synnyttämään Hyvinkäälle, kun vauva päättää tulla ulos. Psykologin vastaanotto oli Naistenklinikalla ja, vaikka paikka vaikutti rauhalliselta ja on varmasti piha-alueiltaan upea kesällä, en haluaisi istua arkiaamuna ruuhkassa keskellä Helsingin kiireisimpiä väyliä 😅 

/Me kaksi ja lapset