Aina vain lisää
Tiedättekö, mikä minusta joulussa on kaikista raskainta? Se, että mikään ei tunnu riittävän. En tiedä, johtuuko tämä meidän kasvatustaidoista vai mahtaako lasten käytös olla vain tyypillistä lapsille, mutta vaikka tekisi mitä, niin se ei tunnu ikinä riittävän. Lahjoja ei ole ikinä tarpeeksi, ruoka ei ole koskaan suun mukaista ja joulukoristeita on aina liian vähän. Piparkakkutalot pitäisi tehdä, mutta toisaalta niitä ei sitten jaksettaisikaan koristella. Samalla hetkellä, kun talot ovat pystyssä, ne pitäisi saada myös syödä. Myönnän, että voimme tarjota lapsille kaiken tarvittavan ja usein vielä ylikin. Meidän perheen taloudellinen tilanne on vakaa, ja jouluun on mahdollista panostaa niin ajallisesti kuin rahallisesti. Emme kuitenkaan osta kaikkea, mitä lapset haluavat, vaikka toisinaan saatammekin ostaa jotain pientä kivaa kauppakäynnin yhteydessä. Silti en usko, että tuo pienten elokuvahetkien tarjoaminen tai normaali arkielämä olisi yksinään pääsyy sille, että tarjo...
Mä ostin juuri mamajooga verkkokurssin. Olin jo syksyn katsellut, mutta päätin etten ennen lomaani vaan otan sen alkuvuodelle. 😍 Lisäksi oon lukenut jo pari kirjaa koskien synnytystä ja lapsiperheiden parisuhdetta.
VastaaPoistaHemoglobiini mulla on mitattu vain sillon alussa labrassa. Aattelin ens viikon neuvolassa kysyä mittaisiko ne sormesta.
T. Esikoista odottava
Pitäisi varmasti seurata esimerkkiäsi ja ostaa joku äitiysjooga- tai -pilateskurssi 😄 ei siitä ainakaan haittaa olisi! Lisäksi nuo omaan feediin tulleet mainokset ovat olleet suht hyvässä alessa, joten eivät edes maksaisi maltaita. Toinen, mitä olen katsonut ehkä aktiivisemmin, on ollut hypnosynnytyksen kurssit. Monet ovat kehuneet kurssin tarjonneen heille valtavasti työkaluja avautumisvaiheeseen. Itsellä synnytykset ovat olleet molemmilla kerroilla aika pitkiä (48 ja 28 tuntia), joten sen oman synnytyskuplan ehtii aika monta kertaa kadottaa avautuessa. Josko tuo hypnosynnytys voisi auttaa ylläpitämään sitä rauhallista kuplaa yllä 🤔
PoistaKannattaa ehdottomasti kysyä hemoglobiinin mittausta! Matalaan hemppaankin helposti tottuu, kun väsymys ja voipuminen tulee niin asteittain.
Mulla juuri kesken Susanna Heli ”peloton synnytys”. Se on ollut tosi hyvä! Muuttanut jopa mun suhtautumista synnytykseen. Aikaisemmin oon vähän pakoillut aihetta ja pyöritellyt sektiotakin mielessä. Kirja kannustaa mielestäni juuri rauhalliseen pysymiseen, hengitykseen ja mielen tärkeyteen sekä ymmärtämään synnytyksen vaiheita ja niiden tarkoituksia. Todella silmiä avaava ainakin mulle jolla ei mitään kokemusta.
PoistaBookbeatissa ainakin luettavana. Pitääpä tutustua mikä toi hypnosynnytusjuttu ois.
T. Esikoista odottava