Unikonsiemenen kokoinen pieni

Raskaustestin viivat ovat vahvistuneet ja pääsen siirtymään tänään seuraavalle raskausviikolle. 4+0, miten vähältä se kuulostaa... noinkohan tämä raskaus näkee puolta väliä? Tai edes varhaisraskauden ultraa? Tai entä jos tämä raskaus antaakin meille elävän vauvan?

Raskausoireissa on ollut jonkin verran vaihtelua kuluneella viikolla. Aiemmin kertomani ummetus loppui, ja nyt vatsa toimii kuin junan vessa. Tämä luonnollisesti herättää minussa aivan järjetöntä huolta. Ummetuksen kadottua on tilalle onneksi tullut hyvin kevyt kohtujomotus, joka tosin kestää aina vain hetken kerrallaan. Lisäksi kaverina on ollut päivittäinen päänsärky, mutta se toki voi johtua miljoonasta muustakin asiasta kuin raskaudesta. 

Testailulla ei ole ollut tässä(kään) raskaudessa mitään rajaa 🙈 Yritän jatkaa testailua tästä eteenpäin joka toinen päivä, sillä päivittäinen testailu ei enää anna sitä lisäarvoa, mitä se vielä alkuviikosta antoi. Tämän aamun testiviiva ei edelleenkään ole yhtä vahva kontrolliviivan kanssa, mutta toisaalta kuuluisiko sen edes olla?


Pieni kohdussa kasvava vintiö on tällä viikolla juuri ja juuri unikonsiemenen kokoinen. Omalla sormella (jotka muuten kuvassa näyttävät jotenkin noin irrallaan olevina tosi hassuilta 😂) siemenet näyttävät tosi pieniltä. Miten tuon kokoisesta hipusta voisi ikinä kasvaa vauvaa?

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Oi täällähän onkin taas plussauutisia ! Onnea ja tarrasukat ja jeesusteipit pienelle unikonsiemenelle ! ♥♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Neiti Talonmies 💕 Katsotaan nyt, kuinka kauan tämä raskaus kestää. Tällä kertaa testien viivat vahvistuvat onneksi hieman reippaammalla tahdilla kuin aiemmissa kahdessa. Olen käynyt kyttäämässä parisen viikkoa muuten blogissasi teidän kuulumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ajatuksien ja pelkojen kanssa, mutta onneksi varhaisultra teillä näköjään häämöttää jo, ehkä sitten uskaltaa taas hengähtää kun siellä on käyty pienen pientä unikonsiementä kurkkimassa ♥

      Meillä oli lämpöjen osalta tosi jännä kierto, mutta - rumpujen pärinää - taisi olla vain kiinnittymisyritys. Nyt jo kp28 meneillään ja huomenna takuuvarmasti alkaa uusi kierto. Toivottavasti ens kierrossa sit tärppää. Edellinenkin tärppi taisi tulla kiinnittymisyrityksen jälkeen, joten ainakin toiveet on korkealla jos ei muuta :D

      Poista
    2. Äh, kuinka turhauttavaa, jos kierto jäi tälläkin kertaa kiinnittymisyritykseksi :( Useimmiten tosiaan sanotaan, että kemiallisen jälkeen pysyvä plussa saattaa olla todennäköisempi! Nimim. kokemusta on (ei tosin tässä raskaudessa, vaan esikoisen ajalta :D)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit