Voihan punkki!

Meidän pihalla tänä vuonna ennätysaikaisin heränneet punkit aiheuttivat tänään inhon väreitä. Yök, yök, yök. 

Meillä ei ole ollut enää vuosiin lemmikkejä, ja nekin lemmikit olivat pääosin sisätiloissa hyppiviä kaneja. Emme ole tottuneet noihin viheliäisiin pikku pirulaisiin - punkkeihin, joita useammin taitaa tavata kissa- ja koiratalouksissa. 

Puuhastelimme porukalla pihahommia. Autoimme mehiläistä sokerivedellä ja katselimme pihakivellä kiipeileviä hämähäkkejä. Sain revittyä maasta muutaman maata pitkin kasvavan teräväpiikkisen havun ja laitoin tilalle punaherukkapensaan. Meillä oli pihalla vielä kuutisen vuotta sitten paria eri herukkaa kasvamassa, mutta otin ne lopulta pois, kun niihin tuli kolmatta vuotta peräkkäin jokin ötökkä, joka söi koko sadon ja kääriytyi sen jälkeen kupu täynnä herukan lehden sisään. Nyt, kun uudelle herukalle vapautui sijainti aivan toiselta puolelta taloa, olen optimistinen, että ötököt eivät seuraa vuosien lymyämisen jälkeen perässä 😅

Puutarhahommien jälkeen esikoinen toivoi kierrosta mölkkyä. Muutaman kerran paluu puolivälipisteisiin veti nöyräksi, mutta tunnelman toden totta latisti mies, joka huikkasi muutaman askeleen päästä: "arvaa mitä löysin?". Ja mikäpä se siinä. Halvatun punkki!

Meidän piha ei ole suuri ja nurmiala on aika pieni. Nurmi pidetään lyhyenä, mutta silti joka vuosi pihalta löytyy punkki tai pari. Ärsyttää! Meidän lapsia ei toistaiseksi ole rokotettu puutiaisaivokuumetta vastaan, mutta sitäkin pitänee alkaa nyt harkita. Olemme olleet ehkä hieman naiiveja sen suhteen, missä punkin puremia todennäköisimmin saa. Noh, näköjään ainakin meidän pihalta. 

Mölkkyottelu saatiin pelattua tasurina loppuun, ja sekä lapset että aikuiset syynättiin ulkoilun jälkeen muiden punkkilöydösten varalta. Mitään ei onneksi löytynyt, joskin myönnän luulosairaana tuntevani koko ajan jonkin kiipivän ihoa pitkin.

Hyi, hyi, hyi.

/Me kaksi ja lapset