Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Päiväkuiva napero

Kirjoittelin maaliskuun alussa meidän nuorimmaisen pottahommista. Alku lähti käyntiin uskomattoman hyvin, eikä suurempia takapakkeja ole ainakaan toistaiseksi tullut. Ainoa haaste tällä hetkellä on päiväkodin ja kodin välinen yhteistyö - siitä hieman enemmän alempana!

Kotona nuorimmainen on ollut päiväkuiva jo useamman viikon. Toki ylläreitä on käynyt niin ykkös- kuin kakkoshädänkin osalta (erityisesti maaliskuussa sairastetun noron aikana 🥲), mutta isoimmilta vuotovahingoilta ollaan vältytty. Uskomattomin muutos on kuitenkin ollut yöpissassa. Ennen nuorimmaisen vaippa saattoi olla niin täynnä aamusta, että pissa oli tullut jo yli vaipan kapasiteetin. Nyt lapsi nukkuu useimmat yöt täysin kuivin vaipoin. En ole uskaltanut jättää yövaippaa vielä pois, mutta ehkä kesälomalla sitäkin voisi kokeilla.

Mutta palataan takaisin päiväkotidilemmaan. Isompien lasten kohdalla rohkaisu pottailuun oli käsinkosketeltavaa. Heti, kun pienimpiäkin kiinnostuksen merkkejä pottailua kohtaan näkyi, oli päiväkoti heti 100 %:sti mukana kuivaharjoittelussa. Kolmannen lapsen kohdalla vastaanotto on ollut, noh, hieman vastahakoisempaa. 

Ensin päiväkodin kasvattajat eivät olisi halunneet vaihtaa vaippoja alushousuihin ollenkaan. Kun lopulta ensimmäisen viikon jälkeen vein lapsen boksereissa ilman vaippaa päiväkotiin ja pyysin heitä treenailemaan vaipatta oloa myös päiväkodissa, saimme jätettyä sisäleikkivaipat pois. Nyt väännämme kättä vaippojen käytöstä ulkoiluhetkien aikana. 

Olemme vieneet päiväkotiin vahinkoja varten tuplavaatteet ulkoleikkeihin (kaksi vk-haalaria, kaksi sadeasua, kahdet villakerrastot ja varakengät). Silti tämä ei tunnu riittävän. Yhtenä väsyneenä iltapäivänä otin asian jälleen puheeksi ja hoitaja totesi hieman lakonisesti, että iltapäivän vuorossa saattaa olla sen verran vähän henkilökuntaa, että vahingon sattuessa lapsen pitäisi olla sitten märissä vaatteissa... ja tämä lausahdus toden totta tekee järkeä, koska koko tämä 1,5 vuotinen aika, mitä olemme olleet kyseisessä päiväkodissa, on lapsella ollut haettaessa kakat useimpina iltapäivinä vaipassa. Ihon jäljistä (ja hajusta) päätellen kakat ovat saattaneet olla pöksyissä jo tovin. Tähän asti olen ajatellut, että syy on ollut siinä, että lapsi on touhunnut omiaan, eikä asiaa olla huomattu. Ja sanottakoon, että tämä on varmasti ainakin osasyy, mutta henkilökunnan määrä iltapäivävuorossa selittäisi tätä myös osaltaan.

Ei kai tässä auta kuin jaksaa muistutella päiväkotia asiasta, ja tarvittaessa kääntyä valvovan viranomaisen puoleen. Ei sillä, että se olisi kovin pysyvää muutosta saanut aikaan.

Mutta saatiinpa lapsi päiväkuivaksi (lahjonnan voimin)!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit