En tiedä miksi, mutta meidän perheessä lasten hampaidenpesu on aiheuttanut meille vanhemmille kohtuuttoman paljon harmaita hiuksia. Pienimmän saa milloin milläkin verukkeella vielä toistaiseksi huijattua hammaspesuun, mutta isompien kanssa asiasta väännetään/väännettiin lähes joka päivä.
Haluaisin uskoa, että jo hyvän tuoksuinen hengitys toimisi riittävänä motivaationa hampaiden jynssäykseen, mutta edelleen toisinaan lapset "jäävät kiinni" siitä, että kouluaamuisin hampaat ovat korkeintaan huljautettu hammasharjalla.
Meidän vanhimmalla lapsella alkoi aiemmin oikomishoidot, ja suuhun on ehditty kuluvien kuukausien aikana tehdä vaikka mitä toimenpidettä. Viimeisimpänä hommana hammaslääkäri nappasi ylähampaista kaksi itsepintaisesti kiinni pitävää maitohammasta, jotka eivät antaneet rautahampaille tilaa puhjeta. Oikomishoidot ovat tarkoittaneet myös rautakaluston asentamista. Linguaalikaaret ja niskavetoa varten asennetut renkaat vaativat extra hyvää huolenpitoa hampaista. Jatkuvalla muistuttelulla saatiin lapsi kyllä panostamaan harjauskertoihin, mutta harjauksen laatu oli aidosti heikkoa.
Bongasin mainoksesta hammasharjan, jonka voi yhdistää puhelimen sovellukseen. Harjatessa pystyy seuraamaan harjauksen laatua ja varmistamaan, että kaikki pinnat tulevat pestyksi. Sovellus ei luonnollisestikaan ole täydellinen suuskanneri, mutta antaa ainakin hieman osviittaa siihen, miten hyvin hampaat on harjattu.
Hammasharja löytyi ostohetkellä edullisimmin Prismasta, jossa se oli kampanja-alessa. Kassalla sain hyödynnettyä lisäksi 10 %:n alen käyttötavaratuotteesta. Oralilla oli kaikkien näiden alennusten lisäksi vielä oma cash back -kampanja, josta kuittia ja muutamaa muuta manööveriä vastaan sai hakea 10 euron hyvityksen ostetusta tuotteesta 😅 itse cash back -hakemukseen ei mennyt kauaa, ja se oli helppo tehdä, mutta rahan saapumiseen tilille meni useampi viikko.
Hampaiden harjaus on innostanut oikomishoitoa käyvää lasta pesemään hampaat paremmin. Toisinaan 100 %:n kattavuus ei onnistu, mutta itse ajattelen, että pienempikin onnistumisprosentti riittää. Ja joo, edelleen aamuharjaus takkuaa... Tärkeintä kuitenkin on, että harja kävisi pinnat edes pääosin läpi - erityisesti iltaisin.
Hammasharja oli sen verran arvokas, että odottelemme vuoden tai pari ennen kuin ostamme sellaisen keskimmäiselle lapsellemme. Hänenkin olisi hyvä saada parempi näkyvyys siihen, mitä suussa tapahtuu, kun hammasharja pyörii hampaiden pinnoilla. Koulussa tehdyn hammastarkastuksen perusteella myös kakkosella on ahtaahkot hampaat, joten lienee todennäköistä, että oikomisia joudutaan tekemään myös hänen kohdallaan. Sitä ennen olisikin tärkeää saada hampaidenpesurutiinit kuntoon.
Jos teillä on kivoja vinkkejä kouluikäisten hammashuoltoon, niin niitä saa lähettää!
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti