Uuden äärellä

Perheen pienin on tähän asti nukkunut meidän kanssamme samassa huoneessa omassa sängyssään. Nyt on kuitenkin muutoksen aika. 

Tein pari viikkoa sitten lasten huoneissa valtavan siivousoperaation, jonka tavoitteena oli saada lisää tilaa kaappeihin. Rikkinäiset lelut laitettiin kierrätykseen ja valtava määrä leluja ja lastentarvikkeita lahjoitettiin muille perheille. Siivousoperaatio oli sen verran hedelmällinen, että saimme ekaluokkalaisen huoneeseen niin kivasti tilaa, että pienimmän juniorsänky mahtuisi sinne. 

Tilasin jatkettavan sängyn ja siihen sopivan patjan Ikeasta, ostin uuden peiton ja tyynyn sekä annoin kuopuksen valita sänkyyn uudet kivat vuodevaatteet. Ajattelin, että itse valitut uudet jutut houkuttelisivat seikkailijan asettumaan unille uuteen paikkaan.

Keskiviikkona sänky toimitettiin kotiin, torstaina sänky kasattiin siskon huoneeseen, eilen käytiin koemakoilemassa uusi sänky ja tänään sänkyyn pedattiin uudet lakanat. 

Iltasadun jälkeen köllöttelin pienen ihmisen vieressä uudessa sängyssä, kunnes kainaloon kaivatuneesta naperosta kuului enää tasainen tuhina. Sinne hän nukahti. 

Juttelimme pitkin päivää, kuinka isosisko on samassa huoneessa ja tarvittaessa auttaa pikkuveljen äitin ja iskän luo, mikäli uni katkeaa kesken yön. Itse nukun varmasti koiranunta, joten herännen pieninpäänkin tömähdykseen ja inahdukseen. Yövalo jätetään mahdollisia öisiä kulkijoita varten opastamaan tietä aikuisten viereen. 

Olo on hurjan haikea. Pidämme kuopuksen pinnasänkyä vielä meidän sänkymme vieressä tovin, jos unet eivät ensimmäisen yön jälkeen maistukaan siskon kanssa samassa huoneessa. 

Meidän parisuhteemme on edelleen varsin mollivoittoinen ja myönnän, että on vaikea ajatella, että olisimme mieheni kanssa makuuhuoneessamme ihan vain kahdestaan... 

Vaihe se kai tämäkin. 

/Me kaksi ja lapset