Kun lapsen harrastus vie mukanaan

Meidän lapsemme on harrastanut useamman vuoden yhtä ja samaa joukkuelajia. Harrastus on vienyt sekä lapsen että lapsen isän mukanaan. Kalenteri ja kaikki perheen menot suunnitellaan lapsen treenien ja turnausten ympärille. Vielä ennen vuodenvaihdetta myös mies pelaili höntsäsarjassa, mutta luopui treeneistään, kun uusi peliaika vaihtui sellaiseen ajankohtaan, että se olisi pakottanut minut hoitamaan kuskaukset, iltapalat ja nukutukset yhtenä lisäpäivänä. Huomasin kyllä, että miestä harmitti, ettei voinut jatkaa harrastustaan, mutta tylsänä vaimona totesin, että on kurjaa, että kotityöt kaatuvat aina sekä lapsen että miehen harrastuksen vuoksi minun harteilleni. Ja toki lapsen harrastusta haluan kannattaa. Eikä mies ilman joukkueurheilumaailmaa ole jäänyt. Mies toimii lapsen joukkueessa jonkinlaisena epävirallisena apuhenkilönä, joten hän on treeneissä ja turnauksissa aina mukana.

Olen aidon onnellinen, että suht arka lapsemme on löytänyt itselleen mieluisan harrastuksen. Harrastus pakottaa toimimaan ryhmässä, tarjoaa mahdollisuuksia uusien taitojen kerryttämiseen ja harjoittaa luontaisesti sietämään pettymyksiä. Olisin itsekin mielelläni "kentän" laidalla katsomassa ja kannustamassa, mutta kentän laidalla olisin vastuussa myös kahdesta muusta lapsesta, koska mies on kiinni huoltojoukkojen tehtävissään. Jään siis väistämättä ulkopuolelle, ja niin noloa kuin se onkin myöntää, niin tämä harmittaa. 

Nyt, kun uusi puolivuotinen jälleen käynnistyi, kuulin, että viikonlopun treenipäivää on pidennetty entisestään. Keskelle päivää tällätty treeni vie tällä hetkellä joka viikonloppu 2,5 tuntia, jonka lisäksi matkoihin, valmisteluihin ja romppeiden pakkaamiseen kuluu vielä yksi lisätunti per harrastuskerta.

Harjoitusten lisäksi kuukaudessa on 1-2 turnausta. Nämä voivat sijoittua aina Helsingistä Lahteen ja Kirkkonummesta Loviisaan asti. Ja ne vievät aidosti koko päivän. 

Tässä kun kirjoittelen asiasta, koko juttu tuntuu ihan naurettavalta. Yritän toki ottaa ilon irti siitä, että saan viettää laatuaikaa kahden muun lapsen kanssa, mutta kun tämä laatuaika on vähintään kahdesti viikossa useamman tunnin ajan, ja kun samalla laatuajalla pitää huolehtia myös lounaista ja päivällisistä, niin kieltämättä laatuaika muuttuu ihan vain ajaksi.

Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että lapsemme jatkaa itselleen rakkaan harrastuksen parissa. Toivon lisäksi, että niinä hetkinä, kun mies ei ole paahtamassa lapsen harrastuksen äärellä, ottaisi hän proaktiivisesti muut lapset vastuulleen ja puuhiinsa mukaan, sillä myös ne kaksi muuta lasta haluavat viettää aikaa hänen kanssaan.

Lopuksi vielä valtava hatunnosto kaikille niille perheille, joilla on useampi harrastava lapsi. Miten ikinä jaksattekaan tätä harrastusrumbaa 😵‍💫

/Me kaksi ja lapset