Tiedättekö, mikä minusta joulussa on kaikista raskainta? Se, että mikään ei tunnu riittävän.
En tiedä, johtuuko tämä meidän kasvatustaidoista vai mahtaako lasten käytös olla vain tyypillistä lapsille, mutta vaikka tekisi mitä, niin se ei tunnu ikinä riittävän.
Lahjoja ei ole ikinä tarpeeksi, ruoka ei ole koskaan suun mukaista ja joulukoristeita on aina liian vähän. Piparkakkutalot pitäisi tehdä, mutta toisaalta niitä ei sitten jaksettaisikaan koristella. Samalla hetkellä, kun talot ovat pystyssä, ne pitäisi saada myös syödä.
Myönnän, että voimme tarjota lapsille kaiken tarvittavan ja usein vielä ylikin. Meidän perheen taloudellinen tilanne on vakaa, ja jouluun on mahdollista panostaa niin ajallisesti kuin rahallisesti. Emme kuitenkaan osta kaikkea, mitä lapset haluavat, vaikka toisinaan saatammekin ostaa jotain pientä kivaa kauppakäynnin yhteydessä. Silti en usko, että tuo pienten elokuvahetkien tarjoaminen tai normaali arkielämä olisi yksinään pääsyy sille, että tarjottu ei riitä.
On myös mahdollista, että olin itse aivan samanlainen pienenä. Kilpavarustelu ja vertailu alkavat jo pienestä, ja kouluympäristö esimerkkinä on otollinen alusta tällaiselle. Kenellä on sitä ja tätä, vaikka eihän näillä asioilla ole mitään merkitystä!
Mistä ärsyyntymiseni sitten alkoi?
Laitoimme joulukuusen tänään, joten kotimme sai viimeisen joulusilauksen kertaheitolla. Samassa esikoisemme toteaa, että kotiin on tänä vuonna laitettu aika vähän joulukoristeita. Katsellessani ympärilleni, en mitenkään voinut olla samaa mieltä. Meillä on muun muassa jouluinen kaakaoasema, itsetehdyt jouluviirit, seinäkranssi, joulutekstiilejä ja -kukkia, kynttelikkö palaville kynttiöille, tonttuja, joulusukat takan luukun yläpuolella ja vielä tonttuovi. Lisäksi eteisessä on muutama lisätonttu ja pikkuvessaan on rakennettu pieni jouluinen hylly. Ja silti lapset ajattelevat, että tämä ei riitä. Mitä tässä enää voisi lisää tehdä?
Sanokaa, että meidän lapset eivät ole ainoita kiittämättömiä! 😅
/Me kaksi ja lapset
Ei ole ainoita! Musta tuntuu, että se on lapsiin sisäänrakennettu ominaisuus, jonka voimakkuus vaihtelee lapsesta toiseen , mutta joka on kaikilla. Muistan itse lapsena miten vanhemmat turhautui välillä siihen, että me lapset haluttiin kivan tekemisen jälkeen heti seuraava kiva tekeminen jne. En sitä silloin ymmärtänyt, mutta nyt omien lapsien myötä kyllä. Kun juuri on vaikka saanut uuden lelun ja heti haluaa seuraavan niin kyllä se mua vanhempana turhauttaa ja sanon lapsille, että nyt on jo nämä ostettu/tehty niin koitetaan nauttia näistä, eikä heti miettiä mitä vielä puuttuu. Listataan myös mitä kivoja asioita päivän aikana on tehty tai saatu. Toivon, että se tässä vuosien aikana alkaa vähitellen toimia. Mukaan mahtuu kyllä myös aika usein mun kiukustumisia asiaan, että on tässä itselläkin vielä työtä :-D
VastaaPoistaAah, olipa ihanan lohdullinen kommentti ❤️❤️ kiitos! Tottahan se varmasti on, että erityisesti nyky-yhteiskunnassa, missä järjettömiä lahjavuoria normalisoidaan. Tässä ei auta sekään, että oma äitini jaksaa paasata siitä, kuinka 60-luvulla lapset oli tyytyväisiä lahjapaperiin käärittyihin käpylehmiin 😅 enkä tosiaan omalla turhautumisellanikaan edistä hyvää virettä 🫣😅
Poista