Siirry pääsisältöön

Videot

Kun lapsen harrastus vie mukanaan

Meidän lapsemme on harrastanut useamman vuoden yhtä ja samaa joukkuelajia. Harrastus on vienyt sekä lapsen että lapsen isän mukanaan. Kalenteri ja kaikki perheen menot suunnitellaan lapsen treenien ja turnausten ympärille. Vielä ennen vuodenvaihdetta myös mies pelaili höntsäsarjassa, mutta luopui treeneistään, kun uusi peliaika vaihtui sellaiseen ajankohtaan, että se olisi pakottanut minut hoitamaan kuskaukset, iltapalat ja nukutukset yhtenä lisäpäivänä. Huomasin kyllä, että miestä harmitti, ettei voinut jatkaa harrastustaan, mutta tylsänä vaimona totesin, että on kurjaa, että kotityöt kaatuvat aina sekä lapsen että miehen harrastuksen vuoksi minun harteilleni. Ja toki lapsen harrastusta haluan kannattaa. Eikä mies ilman joukkueurheilumaailmaa ole jäänyt. Mies toimii lapsen joukkueessa jonkinlaisena epävirallisena apuhenkilönä, joten hän on treeneissä ja turnauksissa aina mukana. Olen aidon onnellinen, että suht arka lapsemme on löytänyt itselleen mieluisan harrastuksen. Ha...

Mitä meillä syödään ensi viikolla?

Minun ruokaviikkoni alkaa jälleen maanantaina, joten tänään noudetaan seuraavan viikon ruokatilaus. Jokainen saa aina toivoa listalle omia mieliruokiaan - joskus ne päätyvät lopulliseen ruokalistaan, joskus taas eivät.

Perheen pienin toivoo aina nakkeja ja lapsista vanhin puolestaan järvikalaragua. Keskimmäinen syö mieluiten perinteisiä kotiruokia, joten yritän ottaa myös niitä listalle mukaan.

Ensi viikolla meillä syödään seuraavia herkkuja

- Makaronilaatikko ja porkkanaraaste
- Nakit ja ranskalaiset, kurkku- ja porkkanatikut
- Juustoinen kalakeitto ja pannari
- Pinaattinen tonnikala-pastavuoka ja lisukesalaatti
- Kana-nuudelisalaatti
- Lihapullakeitto ja ruisleipä (tämä oli 2-vuotiaan toive 😅)
- Maapähkinävoi-dumplingpannu ja vihersalaatti

Makaronilaatikkoa tulee aina sen verran reilu annos, että sitä syödään pannun kautta käytettynä vielä seuraavanakin päivänä. Sama tuppaa käymään myös tonnikala-pastavuoalle. Olen aina samassa dilemmassa; en halua heittää ruokaa roskiin, mutta inhoan myös uudelleenlämmitettäviä ruokia. Lapsia pannun tai mikron kautta käytetty ruoka ei tunnu haittaavan, joten yritän pitkin hampain syödä edellisen päivän tähteitä, jos niistä tulee pienillä lisukkeilla vielä koko perheen ateria. Yhden annoksen kokoiset tähteet yritetään pakata eväiksi töihin.

Viherlisukkeiden keksiminen tuntuu olevan vielä vaikeampaa kuin itse pääruoan, eivätkä nekään tule ihan itsestääm. Yritän hyödyntää pakastealtaan, säilykehyllyn ja einesosaston antimia viherpuolella, mutta nekin alkavat maistua jossain kohtaa puulta. Kasvisruoat toki itsessään pitäisivät sisällään kasviksia, jolloin hevi-lisuketta ei tarvitsisi samalla tavalla tehdä. Se, uppoaako kasvisruoka yleisöön, on sitten toinen tarina.

Haluaisin toisinaan tarjota myös helpon jälkiruoan pääruoan päätteeksi, mutta se on kyllä jäänyt kaiken muun ruoanlaiton jalkoihin 😅 nyt ajattelin pyöräyttää pannarin kalakeiton kaveriksi. Kylkeen laitetaan hilloa ja vaniljarahkaa. 

Arkijälkkäreinä voisi toimia myös marjakiisseli tai hedelmäsalaatti. Kiisselin osaisin ehkä jopa tehdä ilman suurempia klimppejä... letut puolestaan ovat sen verran isotöisiä, että ne todennäköisesti jäisivät viikonloppuhommiksi.

Mitä teillä syödään tulevalla viikolla?

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit