Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Mitä tänään syödään (lasten toiveet)

Lupasin lapsille, että he saavat päättää tulevan viikon ruokalistan. Ruokajuomiin lapset eivät saisi vaikuttaa, vaan ne olisivat edelleen maito tai vesi. Lisäksi minä päätän, minkälainen viherlisuke aterioilla on mukana, ellei lapset itse keksi hyvää lisuketta.

Olin aivan varma, että toiveviikolla syötäisiin pitsaa, hampparia ja tortilloja. Lisänä saattaisi olla ranskalaisia, nugetteja ja muuta lasten suosimaa herkkua.

Esikoinen täräytti heti ensimmäisenä ruokatoiveena järvikalaragun. Se on meidän esikoisen lempiruoka, mutta aidosti oletin pitsan tai hodareitten menevän perus ragun ohi. Seuraavana listalle ilmestyi ekaluokkalaisen toiveesta pussista valmistuva italianpata. Asia selvä, toistaiseksi vaikutti helpolta ja nopealta. Ja lista vain jatkui mitä kotiruokatyylisemmillä toiveilla. Lopulta, kun lista oli valmis, oli listalla pasta-aterioiden lisäksi perunaa, riisiä ja yksi kasvisateriakin.

Ensi viikolla meidän ruokalista näyttää tältä

- Järvikalaragu ja salaatti
- Italianpata ja porkkanaraaste
- Makaronilaatikko ja porkkanaraaste
- Kalapuikot, muussi, herneet ja dippikastike
- Lihapullakastike, peruna, kurkkutikut ja punajuuriviipaleet
- Sieni-broileririsotto
- Uunimakkara, muussi ja salaatti
- Bataattisosekeitto ja riisipiirakka

Makaronilaatikko on ruoista ainoa, jota syömme kahdella eri aterialla. Muutoin yritän aina tehdä tuoreen lämpimän aterian. Tiedän, että tässä voisin oikasta ja keventää arkea, mutta jostain järjettömästä syystä saman ruoan syöminen useamman kerran peräkkäin ei innosta.

Ruokalistalla on paljon myös puolieineksiä. Esimerkiksi makkaraa tai kalapuikkoja en ala väkertää itse, ja italianpatakin valmistuu suoraan pussista. Jos oikein kiire tulee, saattaa perunamuusikin vaihtua käsintehdystä muusista Oolannin pakastemuusiin. Se ei ole yhtä hyvää kuin itse tehty, mutta maistuu niin lapsille kuin aikuisille.

Mitkä ruoat oli teidän lapsuuden lemppareita? Itse pyydän äitiä tekemään jauhelihakastiketta ja spagettia aina, kun käymme siellä. Se on minun herkku, joka vie suoraan 90-luvulle.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit