Joskus on vähän vaikeaa

Uskoisin, että jokaisessa parisuhteessa tulee se hetki, kun on vähän vaikeaa. Meillä on tällä hetkellä vähän vaikeaa.

Loma-ajat ovat parasta, mitä meidän parisuhteelle voi tarjoilla. Päivät eivät ole aikataulutettuja, lapset sairastaa huomattavan paljon vähemmän eivätkä arkiaskareet syö kaikkea vapaa-aikaa. Loma-aikoina ei myöskään Wilmat ja muut yhteydenpitosovellukset pingaa koko ajan. Ja aidosti sekin auttaa, että toinen meistä aikuisista on lomalla, sillä silloin lomailijalla on enemmän kaistaa hoitaa metatöitä. Mutta se, että olemme molemmat töissä, nakertaa parisuhdetta palanen kerrallaan. 

Lapset sairastaa, kumpikin aikuisista tekee kuormittavaa asiantuntijatyötä, päiväkodeissa ja kouluissa on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Lisäksi on neuvolat, lääkärit, hammaslääkärit, vasut. Vanhempainillat, harrastukset, lasten synttärit, kaverisynttärit. Aivan helvetisti kaikkea.

Toisinaan mietin, saadaanko me pidettyä parisuhde pystyssä vielä tulevakin vuosi. Puoliso lipuu koko ajan vähän kauemmas, eikä kumpikaan enää jaksa yrittää ylläpitää avointa keskusteluilmapiiriä, muusta läheisyydestä puhumattakaan.

Olen pohtinut myös, minkälaisen parisuhteen mallin tarjoamme omille lapsillemme. Myönnän, että en haluaisi lapsilleni tällaista parisuhdetta, mitä meillä on lasten isän kanssa. Yhdessä ollaan tällä hetkellä pääosin vain siksi, että ei jakseta pohtia muutakaan. Tai ehkä meiltä puuttuu rohkeus tehdä päätös kumpaan suuntaan tahansa. 

Osoitamme miehen kanssa hyvin eri tavalla rakkautta. Mies on ehdottomasti fyysisempi ja haluaisi halailla, suukotella ja pitää hyvänä. Itse osoitan rakkautta teoilla. Saan läheisyysmittarin täyteen jo päivän aikana, kun lapsista jokainen on vuorollaan sylissä istumassa, suukottamassa ja halailemassa. Nolottaa myöntää, mutta en aidosti halua enää tuollaisten päivien jälkeen sylitellä miehen kanssa. Ajatuskin toisen syliin kääriytymisestä nostaa karvat pystyyn. Mieheni ansaitsisi enemmän!

Pohdin eilen ääneen, pitäisikö meidän kokeilla yksiön vuokraamista, jossa asuisimme vuoropäivin. Lapset saisivat olla kotona tutussa ympäristössä ja aikuiset saisivat kokeilla, miltä arki tuntuu ilman toista. Mies ei ymmärtänyt ehdotustani, ja ymmärrän toki reaktion. Siinä, missä itse olen ehtinyt pohtia ja sulatella ideaa tovin, olen asian käsittelyssä paljon pidemmällä. Miehelle idean siemen on vasta istutettu.

Miten parisuhde voi selvitä ruuhkavuosista? Eilisen idean ääneenlausumisen jälkeen kotona ilmapiiri on hieman apea. Eikä mikään ihme.

/Me kaksi ja lapset