Kuluva viikko on ollut Raskas isolla ärrällä. Arki rullaa kotona omalla, hieman kiusallisella tavallaan, mikä ei välttämättä tarjonnut parhaita lähtökohtia vaativalle työviikolle.
Olen pelännyt koko viikon, että joku lapsista sairastuu. Me vanhemmat jaamme sairaspoissaolot nykyään pitkälti tasan, kun vielä joitain vuosia sitten lasten sairaspoissaoloista suurin osa kaatui minun harteilleni. Ja toki nytkin pyritään joustamaan poissaoloissa molempien työtilanteet huomioiden. Meidän onneksemme lasten mummo on myös päässyt lyhyelläkin varoajalla hoitoavuksi.
Jäin miettimään, miten pitkälle olemmekaan vieneet näkyvissä kotitöissä töiden tasapuolisen jakautumisen. Äitini, joka on myös aikansa kasvatti, jaksaa aina ihmetellä, miten kummassa perheen isä meidän taloudessamme tekee näin valtavasti kotitöitä. Oma isäni korkeintaan pyörähti kotona arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Useimpina iltoina emme saattaneet nähdä iskää ollenkaan. Onneksi meidän lapsilla tilanne on toinen.
Meillä on ollut usean vuoden ajan miehen kanssa rullaavat kotityö- ja lastenhaku-/vientiviikot. Ajatuksena on, että, kun toinen vie päiväkoti-ikäisen hoitoon, toinen luonnollisestikin hoitaa hakemisen. Vienti- ja hakuviikot hoidetaan vuoroviikoin, jotta toinen vanhemmista ei hoida aina vain yhtä vuoroa. Se, joka hakee lapset, huolehtii sillä viikolla myös ruoanlaiton kaikkien päivien osalta, myös viikonloppuna. Vastavuoroisesti lapset aamuisin päiväkotiin vievä ja kouluaamujen hätyyttelyt hoitava vanhempi huolehtii pyykinpesusta ja lakanoiden vaihdosta.
Sanon aina äidilleni, että lasten noutoviikko on omalla tavalla työleiriviikko, sillä silloin arjessa on eniten tekemistä. Samalla rakastan juuri niitä viikkoja, sillä silloin saan mennä toimistolle jo kuudeksi tai käydä kuntosalilla tai uimassa. Pääsen lähtemään myös kotiin hyvissä ajoin, jolloin illat lasten kanssa ovat pidempiä. Todettakoon lisäksi, että aikaiset aamut konttorilla ovat ainakin omalla kohdallani työteliäintä aikaa, kun saan tehdä heti aamusta keskittymistä vaativia asioita omassa rauhassa.
Samalla jokaisella aikaisella viikolla myös harmittelen, miten en olekaan aamuisin pienten ihmisten kanssa kotona heräämässä yhdessä aamuun. Kuopus on aamuisin todellinen sylivauva, jota on ihana tuoksutella. Isommat kertaavat aamupalapöydässä yöllä näkemiään unia, muistelevat tulevan päivän lukkaria ja arvuuttelevat, mitä ruokatauolla mahtaa olla lounaalla.
Näitä asioita pohtiessa havahtuu, ettei haluaisi olla erossa lapsistaan yhtään hetkeä ylimääräistä. Ja sitähän olisi silloin luvassa, jos päättäisimme miehen kanssa, että meidän polkujen on aika erkaantua.
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti