Sukupolvien sota

Otsikko on typerän raflaava, sillä meidän perheessämme ei varsinaisesti sodita. Väitellään kyllä, mutta ei sodita. Näin kesälomien päätteeksi on kuitenkin kiva muistella, mitä kaikkea tehtiin, ja erityisesti sitä, keiden kanssa tehtiin.

Yritimme taata lapsille mahdollisimman pitkän loman, joten vietimme miehen kanssa yhtä viikkoa lukuun ottamatta lomat erillään. Tämä ei luonnollisestikaan ole optimaalinen ratkaisu, etenkään parisuhteen kannalta, mutta niillä mennään, mitä saadaan.

Olemme puolisoni kanssa myös hyvin erilaisia lomailijoita. Siinä missä itse haluaisin olla menossa joka päivä jonnekin, nauttii mieheni enemmän kotona loikoilusta ja puuhastelusta pihamaalla. Ja tästä päästäänkin pitkää aasin siltaa pitkin sukupolvien sotaan. 

Mainittakoon heti alkuun, että olen äitini kanssa varsin hyvissä väleissä. Soittelemme lähes päivittäin, tiedämme toistemme asiat ja keskusteluyhteys nykyisissä asioissa on suhteellisen avointa. Taustatietona lienee kuitenkin hyvä kertoa, että meillä on jossain määrin hyvin vaikea historia, joka tuntuu olevan aika tuttua 90-luvun lapsille. Tämä historia tuo myös taakkaa nykyiseen elämään. Joskus myös katsantokantamme eroavat toisistaan valtavasti, eikä kumpikaan anna tuumaakaan periksi. Asioista puhutaan ja kinataan, mutta harvoin kyräillen palataan enää selvitettyyn aiheeseen.

Äitini on lisäksi sairas. Viime syksynä tilanne näytti pahalta, ja olin varma, että äitini ei näkisi tätä kesää. Tilanne on onneksi rauhoittunut hieman, joskin edelleenkään asian puolesta ei uskalleta huokaista helpotuksesta. Tästä syystä olen yrittänyt ottaa äitiäni mukaan yhteiseen tekemiseen entistä enemmän, jotta lapsille jäisi erityisen paljon hyviä muistoja mummosta, kun mummo vielä on täällä.

Keskustelimme äitini kanssa aiemmin keväällä, että voisimme tehdä hänen ja lasten kanssa pienen yhteisen kesäretken kesälomien aikana. Puhetta oli lyhyestä reissusta Tallinnaan ja jokavuotisesta perinnematkasta Tykkimäelle. Kaikki saatiin toki hoidettua, mutta ei välttämättä niin kunnialla, mitä alun perin olin/olimme ajatelleet.

Olemme äitini kanssa kasvatusotteiltamme aivan eri planeetoilta. Siinä, missä hän ei rajoittaisi lasten menemistä yhtään, olen itse hänen vieressään kuin armeijan tiukin komentaja. Tämän lisäksi, että tunnen joutuvani pitämään rentomummon seurassa extra-tiukkaa kuria, koska lapset villiintyvät aina mummon seurassa, myös äitini kaipaa reissuilla tukea. Hän on täysin suuntavaistoton, eikä osaa kulkea minnekään ilman toista ihmistä. Hän myös itse tunnistaa itsessään tämän piirteen, sillä se on ollut hänellä aivan pienestä asti. Silti tämä suuntavaistottomuudestaan tietoinen, super rennoin ottein maailmaa katsova ihminen olisi halunnut lähteä meidän esikoisen kanssa kahdestaan ajelemaan busseilla pitkin Tallinnaa ja tutustumaan kaupunkiin laajemmin. Ilman karttaa, GPS:ää tai muuta kulkemiseen opastavaa välinettä.

Että mitä? Asia käytiin keskustellen monta kertaa läpi, mutta siitä kyräiltiin puolin ja toisin vielä pitkään. Muistan, kuinka aidon huojentunut olin, kun olimme päässeet parin yön reissulta takaisin Länsisatamaan ja näin puolison meitä vastassa parkkialueella. Enää ei tarvitsisi kannatella neljää henkeä yksin.

Seuraavalle viikolle varattua Tykkimäki-reissua pohdittiin useampaan otteeseen, sillä Tallinnan kokemus jäi hieman tympeäksi. Lopulta lasten ilo ja meno edellä päädyimme pitäytymään suunnitelmissamme. Matka Kouvolan helmeen meni onneksi paremmin, joskin jälleen kerran sai vetää happea kahden täysin erilaisen ihmisen temperamentin takia. Näin jälkikäteen on jopa hieman hauska miettiä, miten kaksi näin erilaista persoonaa voi olla sukua toisilleen. Hyvänen aika, äiti ja tytär?! Olemme aidosti kuin aurinko ja kuu, yö ja päivä.

Meidän lapset rakastavat mummoa, ja syystäkin! Hän tuo heille seikkailuja, jännitystä ja löyhempiä rajoja. Minä taas vanhemman roolissa kannan vastuun turvallisuudesta, vakaudesta ja arjesta. Siinäpä se ero lienee. Kuin yö ja päivä, kuin aurinko ja kuu.

Kaikki se stressi, väittelyt ja molemmin puoliset silmien pyörittelyt kantoivat kuitenkin hedelmää. Meidän Tallinnan reissumme ajoittui heti heinäkuun alkuun, eli noin kuukauden päähän. Silti reissua on muisteltu lasten kanssa jo monta kertaa, eikä vähäisimpänä sen takia, että mummo oli mukana.

/Me kaksi ja lapset