Kaipaan esikoisen vauva-ajasta erityisesti yhtä asiaa, eikä se suinkaan ole se rauha ja hiljaisuus, joka vallitsi meidän silloisessa taloudessa. Kaipaan erityisesti sitä yhteistä tekemisen meininkiä, jonka loimme miehen kanssa yhdessä, kun olimme täysin uuden äärellä.
Ennen esikoista meistä kumpikaan ei ollut pitänyt vauvaa sylissä, saati tehnyt pienelle lapselle minkäänlaisia hoitotoimenpidettä vaipanvaihdosta kynsienleikkuuseen tai kylvettämisessä napatyngän putsaamiseen. Me olimme yhdessä ummikkoja, ja se yhteinen ummikkous yhdisti meitä aivan valtavasti.
Meillä oli aivan valtavan hyvä tekemisen meininki. Kun uusi asia tuli eteen, tutkittiin, pohdittiin ja tehtiin - yhdessä. Jos vauvalta piti leikata kynnet, se tehtiin yhdessä. Nyt kynsienleikkaus sujuu ongelmitta ilman toista aikuista. Kun vauva piti kylvettää, se tehtiin ehdottomasti yhdessä. Toinen piteli kädet vapisten vauvaa sopivassa syvyydessä samalla, kun toinen yritti putsailla ja huljutella vauvan puhtaaksi. Nyt toinen huolehti kylvettämiset yksin varmoin ottein ilman (valtavaa) pelkoa siitä, että vauva lipsahtaa otteesta. Napatyngän putsaaminen pelotti joka kerta, mutta ensimmäisen kerran kammoa on vaikea edes sanoin kuvailla.
Ja tätä oli kaikki asiat, jotka olivat meille uusia. Yhdessä tekeminen oli tuolloin tarpeellista, mutta se vahvisti myös meidän parisuhdettamme. Toki vanhempana on helpompaa ja rennompaa, kun kaikkea ei ole enää tarvinnut jännittää niin paljon, mutta toisaalta uuden edessä oleminen yhdessä toisen kanssa oli myös hurjan arvokasta.
Luonnollisesti kultaisten muistojen arkistoista löytyy monia katkelmia väsymyksestä, toiselle tiuskimisesta ja valtavasta epävarmuudesta. Esikoisten vanhemmat ovat kuitenkin aivan erityisessä asemassa ainutkertaisuuden keskellä. Haikeaa ajatella, että me emme enää ikinä tule kokemaan näitäkään asioita uudelleen.
Toisen lapsen kohdalla vastaavat tunteet eivät nousseet yhtä voimakkaasti pintaan, ja olen pohtinut syitä nostalgiahakuisuuden taustalla. Sitten ymmärsin sen. Meidän taaperomme muistuttaa hätkähdyttävän paljon meidän esikoistamme samassa iässä, joten on vaikea olla muistelematta niitä ensimmäisiä kuukausia ja vuosia, kun meidän perheemme koostui vain kolmesta henkilöstä. Mainittakoon myös, että kolmas lapsemme kasvaa kohisten, eikä täällä ole enää vauvaa. Olen siis myös valtavan vauvakuumeen kourissa ja mies kauhuissaan seuraa vierestä, kun ihaillen huokailen lastamme vauvakuville kilpaa.
Onneksi mukana on aina muistot, vaikka vauvoja ei enää olisikaan ❤️
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti