Olen ollut hieman yli kuukauden töissä ja se on tehnyt ihmeitä meidän parisuhteelle. Jo ihan se, että nyt molemmat tietävät, mitä toinen on käynyt kuluneen vuoden aikana läpi ennen hoitovastuun vaihtumista, on auttanut valtavasti.
Itse muistan taas paljon paremmin, miten vähän aikaa lasten kanssa yhteiselle tekemiselle jää, ja myös sen, kuinka sitä silti haluaisi iltaan myös hieman omaa aikaa. Viikonloppupainotteiset menot eivät myöskään painaneet yhtään samalla tavalla, kun maanantaina ei tarvinnut herätä kuudelta töihin. Nyt tilanne on tietenkin toinen. Edelleen toki mennään ja tehdään viikonloppuisin, mutta en täytä viikonloppuja yhtään niin täyteen kuin kotona ollessa.
Mies puolestaan ymmärtää, tai ainakin hänessä on ymmärryksen merkkejä siitä, kuinka työntäyteisiä kotipäivät lasten kanssa ovat. Erityisesti silloin, kun meidän päiväkoti-ikäinen on myös kotona. Lisäksi nyt, kun ruoanlaittovastuu on pääosin miehen harteilla, huomaan hänen tuskailevan samalla tavalla tulevan viikon ruokalistan kanssa kuten minä aiemmin.
Se, mihin töihinpaluu on kuitenkin vaikuttanut eniten, on mieheni ja minun välinen parisuhde. Aiemmin kotona ollessa oma syli oli koko päivän täynnä. Tuntui, että läheisyysakut tulivat täyteen jo aamupäivän aikana, kun kantoi/sylitteli/halitteli/imetti vauvaa, ja siihen päälle isompien lasten iltapäivän syli- ja halihetket. Sitten illalla, kun mies olisi halunnut ottaa kainaloon, halata tai jotain muuta intiimimpää, tuli itsellä vastaan jonkinasteinen välttöreaktio.
Illat toki edelleen menevät lasten kanssa puuhastellessa ja vierekkäin nyhjätessä, mutta silti läheisyyttä riittää myös miehelle. Tähän olisi varmasti auttanut jo oman kotiaikani aikana se, että mies olisi aktiivisemmin ottanut myös perheen pienintä syliinsä, jotta itse olisin saanut enemmän aikaa ihan vain itselleni. Ei se toki kahdeksan tunnin työpäivän veroista aikaa olisi korvannut, mutta olisi antanut edes hieman pidemmän hetken hengähtää.
Olen lisäksi huomannut, kuinka töihin palattuani myös viikonloppuisin mies ottaa aiempaa enemmän koppia lapsista. Retkelle lähtiessä pakkailemme vuorollaan eväät ja tarpeet reppuun, huolehdimme lapsille sopivat vaatteet ja kengät ja muutenkin puhallamme paremmin yhteen hiileen.
Raha-asiat ovat nyt myös paremmin tasassa. Meillä eletään niin sanotusti samasta kassasta, mutta erityisesti kotihoidontuen aikaan tuntui tylsältä jatkuvasti olla nostamassa yhteiseltä tililtä rahaa omiin höpö höpö -menoihin. Mies ei toki koskaan sanonut asiasta mitään, koska ymmärsi varsin hyvin, ettei kotihoidontuella kovin pitkälle pötkitä, mutta taloudellisen riittämättömyyden tunne oli silti itsellä läsnä, jos ei päivittäin, niin ainakin viikottain.
Varmasti monessa muussa taloudessa vastaava järjestely ei istuisi yhtä hyvin käytäntöön, mutta meidän perheelle hoitovapaan jakaminen sopii erinomaisesti. Harmi, että kahden vanhemman lapsen kohdalla emme hoksanneet hyödyntää vapaiden jakamista näin laajasti.
Miten teillä jaetaan/jaettiin vanhempainvapaat?
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti