Mistä ikinä tämä vauvakuumeilun puuska tuleekaan, saisi se mielestäni vaihtaa suuntaa pikimmiten. Viimeisin raskausaika oli henkisesti todella raskas, enkä ikinä uskonut vauvakuumeen enää palaavan. Mutta tässä sitä ollaan...
Meidän perhe on hyvä näin, enkä usko, että neljättä lasta enää yritettäisiin, vaikka sellainen olisikin erittäin tervetullut meille (ainakin minun puolestani). Henkinen kuormitus tässä viimeisessä raskaudessa oli valtavaa, ja edelleen usein oman mielen valtaa valtava menettämisen pelko. Ihana kolmas vauva saatiin kolmen peräkkäisen keskenmenon jälkeen, joten seuraava tuskin tulisi yhtään helpommalla. Toki raskaudet ovat myös fyysisesti aikamoisia ponnistuksia.
Instagramin puolella näen pieniä vauvoja koko ajan, ja toisaalta myös ystävistä yksi sai juuri eilen esikoisensa. Toiselle ystävälle pitäisi tulla perheenlisäystä alkukesästä. Nämä eivät ainakaan helpota kiemurtelevien tunteiden kanssa...
Sinänsä positiivista on se, etten pääse ylipuhumaan miestä tunnemyrskyissäni vauvapuuhiin, sillä ennen vauvapuuhia pitäisi kierron olla palautunut. Kuukautiset loistavat onneksi edelleen poissaolollaan, joten vaikka olisimme valmiita yritykseen (mitä emme missään nimessä ole), ei se olisi fyysisesti edes mahdollista.
Toistuvia keskenmenoja kokeneet muutamat tuttavani ovat todenneet lapsilukujensa täyttyessään, kuinka huojentavaa oli, kun ei tarvinnut enää miettiä raskauksia ja pelkoa keskenmenoista. Itse ajattelin, ja ajattelen, asiasta samoin. Kuvittelin, että saan niin ikään jättää keskenmenot ja niihin liittyvät pelot taakseni nyt kolmannen lapsen saannin jälkeen, sillä ne eivät enää olisi minun kohdallani ikinä ajankohtaisia. Mutta ovatko sitten kuitenkin? Kuvittelin, että nyt perhekokoa ei tarvitsisi enää vatvoa ja voisin huojentuneena jatkaa elämää kolmen, ihanan lapsen äitinä. Sitten taas toisaalta takaraivossa pohdin, josko kuitenkin...
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti