Elämää ruokapöydän ympärillä

Siitä lähtien, kun vauva tutustutettiin kiinteisiin, on meidän elämä pyörinyt ruokapöydän ympärillä. Tein itselleni karhunpalveluksen aloittaessani laiskuuttani kiinteät jälleen kerran kuuden kuukauden iässä, koska silloin vauvan kiinteiden päivittäiset ruokailukerrat on alun kevyen tutustumisen jälkeen nostettava rivakasti neljään tai viiteen kertaan.

Mutta kuten todettu, voi pojat. Onneksi vauva syö kiinteitä yllättävän hyvin, istuu syöttötuolissa todella ryhdikkäästi ja muutenkin on asiassa satasella mukana. Silti tämä jatkuva ateriasta ateriaan eläminen on raskasta - raskaampaa, mitä kultaisista muistoistani kaivelin kahden vanhemman lapsen kohdalla. 

Ihme ja kumma, vauvan vatsa on kestänyt tähän mennessä kaikki ruoka-aineet, mitä suun kautta on turpattu alas. Olen jopa laiskuuttani pyörtänyt lihasosekieltoni ja tarjonnut vauvalle myös kaupan lihasoseita. Kahdelle vanhemmalle lapselleni olen tarjonnut lihan aina sormiruokana, koska soseutettu liha on ajatuksissa (ja piltissä tuoksuna) aivan kryptoniittia. Nyt kaikessa laiskuudessani hengitän lihasoseiden aikaan visusti suun kautta, jotta haju ei pääse nenään asti, ja vauva saa vatsansa täyteen sosetta.

Vauvan lempparia lienee vaikea arvata, sillä parhaiten hänelle uppoaa Piltin banaani-persikka- ja omenasose. Erinomaisena kolmosena tulee porkkanasose, jota tein pakkaseen järjettömän määrän, jotta ei joka viikko tarvitse keitellä porkkanoita sosetta varten. Maissinaksut uppoaisivat varmasti aina, jos tämä väsynyt äiti jaksaisi siivota joka kerta maissimuhjun vauvan naamasta, käsistä, hiuksista, pöydästä, ruokalapusta, syöttötuolista, viereisestä tuolista... perinteinen kaurapuuro soseella höystettynä on myös super. 

Olemme yrittäneet tarjota vauvalle ruoan jälkeen pienen määrän vettä, sillä pikku-ukon vatsa näyttää menevän kiinteistä hippusen juntturaan. Toisaalta eipä tarvitse enää pelätä takaraivoon asti ylettyviä niskapaskoja 🤷‍♀️

Kaiken tämän syömisen keskellä vauva on kasvattanut alas kaksi upeaa hammasta, joilla nakertaa väsyneen äidin (hyyyyvin harvoin) tekemiä sormiruokapöperöitä, ruokapöydän tuolia, pöydänjalkaa, ja tottakai, rintaa 😵‍💫🫠 onneksi suuremmilta haavereilta ollaan säästytty, ja nyt pahin rinnanjärsimiskausi alkaa olla ohi.

Ruokapöydän ääressä eläessäni olen kuitenkin tosi iloinen, että suurin osa vauvalle tarjotuista ruoista maistui pienelle ihmiselle. Kiinteiden lisääntyessä myös imetyskerrat ovat kuin varkain vähentyneet hieman ja yötkin rauhoittuneet omasta mielestäni jonkin verran. Ihanaa vauva, kun kasvat 🩵

/Me kaksi ja lapset