Poikki

Älä jatka tätä pidemmälle, jos et halua lukea itsesäälissä pyörivän äidin ajatuksia. 

Poikki. Olen aivan totaalisen poikki. On ollut silmätulehdusta, korvatulehdusta, enterorokkoa, toistuvaa nuhakuumetta ja rokoteitkuja. Samaan syssyyn keskimmäinen taistelee vastaan ihan joka asiassa, myös sellaisissa, jotka olisivat hänelle tosi kivoja. Mutta ei, hän vain haluaa hangata vastaan. Tiedetään, tärkeää kehityksen kannalta. 

Mies raivostuttaa myös. Perhevapaasuunnitelmiin tullee muutos ja olen näillä näkymin palaamassa jo keväällä takaisin töihin. Hoidan tällä hetkellä meidän kotiasioista suurimman osan sisältäen pyykit, lakanoiden vaihdot, ison osan astiahuollosta, kaikki ruokaan liittyvät asiat (suunnittelu, hankinta, valmistus), 95 % vauvan, kaikkien vaatehankinnat, isompien lasten kuskaukset (pl. esikoisen harrastuksen), lahjojen hankinnat, lomien suunnittelut ja varaukset, esikoisen koulujutut (kioskirahat, poikkeusaikataulut, herätykset jne), keskimmäisen päiväkotivarusteiden pakkaamiset ja kodin tavaroiden järjestelyt. Ja kyllä, mies hoitaa myös asioita, mutta minun mielestäni ei missään nimessä näin paljon. Nyt sitten mietin kauhulla, miten saan ainakin osan näistä tehtävistä siirrettyä miehen kannettavaksi, kun hän jää vauvan kanssa kotiin. Koska, jos nämä kaikki jäävät minun työlistalle töihin paluun jälkeen, niin en usko huumorintajuni enää venyvän riittävästi. 

Ja mistä tämä kaikki surkuttelu alkoi? Siitä, etten saanut tänäänkään nukkua aamulla pitempään, vaikka heräsin vauvan kanssa monen monta kertaa yöllä. Vauvan vatsa pörisee, murisee ja tyrskyää edelleen rotarokotteen jäljiltä, joten pieni mies nukkuu vaihtelevalla menestyksellä. Ja ennen kuin pohditte, miksi en sano ajatuksiani ääneen miehelle, niin meillä kyllä keskustellaan miehen kanssa työnjaosta, paljonkin. Lopulta tovin päästä huomaan hoitavani taas nämä samat hommat väsyneenä yksin.

On toisinaan todella raskasta, että oma työpanos otetaan täysin itsestäänselvyytenä. Mietin, että olisikohan jollain myynnissä jotain empatiakoulutusta, jonka voisin ostaa miehelleni lahjaksi..? Isänpäiväkin kolkuttelee jo ovella. Ehkä tätäkin rumbaa jaksaisi paremmin, jos tulisin huomioiduksi jotenkin. Tiedättekö, kauppakäynnin yhteydessä ostoskoriin yllätyslahjaksi otettu suklaapatukka tai vaikka yksittäinen kukka. 

Onneksi tiedän, että vauvavuoden jälkeen arki taas tasoittuu, kun meistä molemmat on töissä. Harmillista kyllä, kotona olevalta jopa huomaamatta odotetaan, ainakin meidän taloudessa, että työssäkäyvällä on kotiintullessa lämmin ruoka odottamassa. Oletushan on itsessään aivan idioottimainen, koska toisinaan vauva vie niin ison palan päivästä, ettei täysipainoinen ateria ole ehtinyt siihen mennessä valmistua. Isommat lapset malttavat odottaa onneksi päivällistä hyvin välipalan voimalla. Asioita aukikirjoittaessani aloin pohtia myös sitä, miten pystyisin itse vaikuttamaan siihen, että mies ei keväällä huku samalla tavalla työmäärään. Etten vain dumppaa hänelle kaikkea ja odota pääseväni lämpimän ruoan äärelle työpäivän jälkeen, puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. 

Eipä tässä kai muuta. Itsesäälipuhe loppuu än, yy, tee, nyt! Seuraavalla kerralla taas paremmilla ajatuksilla 😄

/Me kaksi ja lapset