Siirry pääsisältöön

Videot

Uuden äärellä

Perheen pienin on tähän asti nukkunut meidän kanssamme samassa huoneessa omassa sängyssään. Nyt on kuitenkin muutoksen aika.  Tein pari viikkoa sitten lasten huoneissa valtavan siivousoperaation, jonka tavoitteena oli saada lisää tilaa kaappeihin. Rikkinäiset lelut laitettiin kierrätykseen ja valtava määrä leluja ja lastentarvikkeita lahjoitettiin muille perheille. Siivousoperaatio oli sen verran hedelmällinen, että saimme ekaluokkalaisen huoneeseen niin kivasti tilaa, että pienimmän juniorsänky mahtuisi sinne.  Tilasin jatkettavan sängyn ja siihen sopivan patjan Ikeasta, ostin uuden peiton ja tyynyn sekä annoin kuopuksen valita sänkyyn uudet kivat vuodevaatteet. Ajattelin, että itse valitut uudet jutut houkuttelisivat seikkailijan asettumaan unille uuteen paikkaan. Keskiviikkona sänky toimitettiin kotiin, torstaina sänky kasattiin siskon huoneeseen, eilen käytiin koemakoilemassa uusi sänky ja tänään sänkyyn pedattiin uudet lakanat.  Iltasadun jälkeen köllötte...

Unta palloon, vihdoinkin!

Jes, jes, jes - viime yönä vauva heräsi taas vain kahdesti syömään! Olo oli aamulla kuin uudesti syntynyt, kun availin silmiäni puoli kymmeneltä aamulla. Vauvakin näytti raottelevan silmiään samaan aikaan 😍

Meidän yöt oli mennyt mainiosti, kunnes tuli rotarokote ja uusi flunssa. Rotarokote ei olisi varmastikaan aiheuttanut kuin parille yölle tiheämmän heräilyn, mutta harmillisesti juuri rotarokotteen jälkeen vauva sai mummolatuliaisena flunssan. Nuha ei onneksi ollut yhtään niin kurja, kuin aikaisempi räkäversio, mutta tukkoinen nenä ja nielussa rohlaava lima aiheutti väistämättä sen, että vauva heräsi öisin tunnin tai kahden välein tankkaamaan maitoa. 

Koska vauva on tankkaillut maitoa yöt ja päivät, ovat rinnat vastanneet kysyntään enemmän kuin riittävästi. Viime yönä useamman tunnin imetystauon jälkeen heräsin todella kivistäviin ja täysiin rintoihin, ja kauhulla mietin, kuinka pahasti vauva tulee haukkomaan maitoa väärään kurkkuun, kun maito todennäköisesti suihkuaisi hurjasti herumisen käynnistyttyä. Yllätys oli kuitenkin suuri, sillä vauva söi puoliunessa niin rauhassa, ettei hän kertaakaan yskinyt tulvivan maidon takia. Samalla, kun vauva herkutteli maidolla, hekotteli hän puoliunessa maitohetken aikana 😄🥰 toisinaan olen kuulostellut myös päivisin, alkaako poitsu tapailla naurun ääniä, mutta ainakin viime yönä naurahtelu oli ihan selkeää. Voi pieni söpöliini 💙

Yöunet olisivat erityisesti tällä viikolla poikaa, sillä juhlimme pientä ristiäisten muodossa viikonloppuna. Tekemistä on hämmentävän paljon, vaikka tällä kertaa olen ulkoistanut suurimman osan tarjoiluista paikalliselle leipomolle. Silti jonkun pitää pestä ikkunat, kattaa juhlapöytä, tilata kukat (toivon, että ne ovat super kauniit!!), silittää pöytäliinat ja katsoa kaikille juhlavaatteet. Pihaakin yritetään vielä siistiä, joskin viikonlopulle taidettiin luvata jonkin verran sadetta. Onneksi juhlat ovat tällä kertaa varsin pienet, joten jos jotain jää tekemättä, niin sitten jää!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit