Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Ristiäisten muistilista


Kastepappi vieraili tänään kastekeskustelun merkeissä. Keskustelimme kasteen kulusta, meidän perheestä ja vauvan kummeista. Nyt enää odotetaan kastepäivää! 

Kolmannen lapsen kastaminen ei ollut meille itsestään selvää. Kaksi vanhempaa lasta kuuluu kirkkoon, mutta tällä kertaa pohdimme myös nimiäisten pitämistä. Tasapuolisuuden nimissä päädyimme kuitenkin lopulta ristiäisiin. Lapset saavat sitten vanhempina päättää, haluavatko kuulua kirkkoon vai eivät. Ajattelimme, että kirkosta eroaminen on helpompaa kuin siihen liittyminen, joten siksi lapsistamme jokainen on kastettu tai kastetaan seurakunnan jäseneksi.

Ristiäispäivän työlista lyhenee onneksi joka päivä hieman. Isompina töinä meillä on ollut terassin pieni päivitys ja perennapenkin siistiminen. Pienempinä hommina on ollut astioiden kartoitus, tarjoilujen tilaus, esiharjoittelu ja valmistaminen sekä kastemekon ja juhlavaatteiden etsintä/hankinta, peseminen ja silittäminen. Lisäksi koti on siivottu lattiasta kattoon, jotta se voidaan siivota uudelleen taas juhlien jälkeen 😅 olen myös etsinyt kaapeista pöytäliinat ja silittänyt ne, valinnut kastemaljan, tilannut kukat kaste- ja tarjoilupöytään sekä etsinyt vihkiraamatun ja kasteliinan, jolla kuivataan vauvan pää.

Tekemistä on siis riittänyt ja riittää vielä jatkossakin. Kun juhlat ovat juhlittu, voi taas hetkeksi huokaista!

Juhlapäivän tarjoilut ovat myös suunniteltu selvästikin vasemmalla kädellä, sillä tarjolla on sekä savustettua lohta, salaattia ja focacciaa, mutta myös voileipäkakku 🙈 tarjoilut ovat muotoutuneet ajan kanssa ja siksi ne eivät muodosta järkevää kokonaisuutta. Makeana tarjottavana meillä on mangojuustokakku, pullakranssi (koska pulla best), kaiketon kuorrutettu kääretorttu, keksejä, marjoja ja kääresuklaita. Yritän lohduttautua, että harva tulee juhliin tarjoilujen takia, mutta toki olisi kiva, että tarjoilut maistuvat ainakin suurimmalle osalle vieraista. 

Tuntuu oudolta, että ristiäisten jälkeen alamme kutsua vauvaa hänen oikealla nimellään. Vauva on ollut meille Albo seitsemän kuukauden ajan, joten työnimestä luopuminen tuntuu hämmentävän vaikealta. Valitsemamme nimi onneksi on vauvalle täydellinen, joten uskon uuden nimen astuvan arkikäyttöön vaivattomasti. Tai jos ei astu, niin ainahan voimme jatkaa vauvan kutsumista Alboksi 😄

Juhlaterveisin,
Me kaksi ja lapset 

P.S. kuvassa näkyy pieni kaistale kastemekkoa. Esikoista odottaessani neuloin kastemekon aivan itse hyvin vähäisellä osaamisella. Tallustin itsevarmana Helsingin Simonkadulla sijaitsevaan lankakauppaan ja ostin ison kasan egyptiläistä puuvillaa. Nyt mekko on käytössä jo kolmannen kerran. Enpä olisi uskonut sitä 2015, kun aloin neuloa mekkoa!

Kommentit

  1. Meillä viikon päästä nimiäiset mun vanhempien luona mihin helpompi sukulaisten ja suurimman osan ystävistä tulla. Lisäks porukat siivoo ja laittaa suurimman osan kuntoon niin me päästään tooooosi helpolla. 😍 Otan ilon irti, koska ne tykkää järjestää juhlia. T. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Juuri näin nimiäiset/ristiäiset olisikin paras järjestää 😍 vauva vanhempineen saisi osallistua juhlaan ilman turhaa stressiä ja isovanhemmat tietävät todella olevansa enemmän kuin hyödyksi 😍 ihania nimiäisiä koko perheelle ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit