Kahden kuukauden ikäinen

Joka kerta, kun olen ajatellut kirjoittaa siitä, kuinka meillä nukutaan, heittää vauvan yöunet häränpyllyä ja unta saa kaikki muut paitsi minä. Siitä syystä en tälläkään kertaa aio kirjoittaa siitä, miten meillä nukutaan, vaan keskityn ihmettelemään, mihin kaksi kuukautta on kadonnut.

Mietin pari päivää sitten, kuinka kaukaisilta viileä toukokuun alku, sinivalohoito ja kaikki sairaalakontrollit tuntuvat. Esikoinen tänään myös muisteli hetkeä, kun alle nelikiloinen vauva tuotiin turvakaukalossa kotiin. Siitä on ikuisuus. Silloin hytistiin kylmässä, kun taas nyt voi kulkea t-paidalla ja shortseilla palelematta.

Meidän vauva on ollut kova poika nukkumaan. Hän on tähän asti nukkunut paljon päivisin ja herännyt pääosin vain tankkailemaan maitoa ja kitisemään. Nyt viikon tai kahden aikana on kuitenkin tapahtunut jotain erikoista, sillä vauva on hereillä paljon pidempiä aikoja eikä malta enää käydä nokosille. Hänestä usein huomaa, että väsy alkaa hiipiä silmiin, mutta silti hän taistelee unta vastaan. Toisinaan hän lopulta kuukahtaa leikkimatolle ja ottaa siinä pikapäikkärit. 

Samalla, kun vauva valvoo enemmän, on hän myös paljon sosiaalisempi. Hän hymyilee jatkuvasti, mölisee ja ölisee, tuijottaa tiukasti ympäröivää maailmaa ja harjoittelee naurua. On ihmeellistä seurata pienen ihmisen havainnointia ja sitä, kuinka hänen maailmansa laajenee koko ajan. 

Meidän vauvasta parasta on kuitenkin oleskelu hoitoalustalla kodinhoitohuoneessa. Saimme Danske Bankilta mainospostin mukana hauskan helposti irrotettavan tarran, jonka liimasin hoitoalustan päällä olevan kaapin alapintaan. Vauvan katse osuu värikkääseen tarraan joka kerta, ja hän sätkii ja potkii jaloillaan vimmatusti ihmetellessään tarran kissaa ja perhosta. Kiitos siis Danske bankille tästä huvista! Epäilen, että myös muut vauvaperheet, ja etenkin vauvaperheiden vauvat, pitävät samaisesta tarrasta aivan yhtä paljon!

Loppukaneettina voimme todeta, että vauvani, olet kasvanut hurjasti. Kiitos, että saamme nauttia aurinkoisesta seurastasi joka päivä ja yö. Olet ihana 💕

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Meillä vauva nauttii myös hoitopöydällä olemisesta. Synnäriltä asti ollut sen lempijuttuja samoin kun pyllynpesu. 😂 Meillä on ollut jo pitkään tietty rytmi yönukkumisen suhteen. Päivisin hän ei malttaisi nukahtaa aina päikkäreille vaan saa olla tosi tarkka, että ei mene yliväsyneeksi. Kovin iloinen hymyilevä ja touhukas poika. Tänään tullut muutamat pissat vaipan ohi jalkojen kovan heilumisen takia, kun vaippa liikkunut. 😂

    Hyvin siis täällä menee kuten sielläkin. ❤️ t. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä todella jämptin täsmällinen pikkuinen siellä 😍❤️ Meillä yöt menee myös tunnin heitolla toistaiseksi, mutta todennäköisesti kohta yöt menee taas sekaisin, kun vauva saa ensimmäisen rotarokotteen 😬
      Tuli muuten tuosta pissojen ohimenosta mieleen, että voitko kuvitella, että olen saanut tasan kerran vaippaa vaihtaessa pitsat päälleni! Esikoisen kanssa sain vähintään kolmesti viikossa pitsat päälleni 😂

      Poista
  2. Meillä nukuttiin viime yönä YHDELLÄ syötöllä 20-6.00!! Sattu vielä oleen miehen vuoro se eka syöttö eli mä sain nukkua koko yön. Olipa luksusta! 😍 t. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh!! Mistä tällaisia vauvoja saa?!?!?! 🥹😍 voin vain kuvitella, miten levännyt olo siellä on aamulla ollut 😍 Täällä ollaan onnellisia, kun toistaiseksi vauva herää syömään yhdeltä ja neljältä (ja siitä sitten vaihtelevasti tunnin tai kahden välein 😂🫠)

      Poista
    2. Aloitan eka tärkeimmällä eli pissakommentilla. Meillä mies joutuu niiden uhriksi. Mua on roiskittu kaks kertaa. Ihmettelen aina mieheni paniikkia pukea vaippa asap ja nopeasti ettei suihkua. 😂 Kyllä meitä äitejä hemmotellaan! ❤️

      Meillähän heräillään sitten samoihin aikoihin yleensä. Noin klo 1 yöllä ja siitä neljän kieppeillä. Nyt se neljän maito jäi pois viime yönä. Katotaan mitä tänä yönä tapahtuu. 😂 Sammu jo 19.30 ilman inahdustakaan tai pierua kun käytiin kylvyssä ennen. Sen jälkeen sammuu samantien. T. Esikoisen äiti

      Poista
    3. Voisiko teillä olla vauvan kanssa niin tarkat rutiinit, että se luo niin paljon turvaa, että vauva osaa rauhoittua arkeen niin hyvin? 🤔 Meillä kun arki pyörii vähän miten sattuu, ja iltauntenkin alkamisajankohta vaihtelee seitsemän ja kymmenen välillä 😂🙈

      Poista
    4. Toi voi hyvin olla! Reissussa meni yksi ilta pidemmäksi niin selkeästi viesti klo 19 jälkeen yöunitarpeestaan. Nukku kyllä hyvin yön vaikka meni vähän myöhäisemmäksi. Sopii kyllä meille muutenkin, kun ollaan itsekin menty aina nukkuun klo 22 mennessä jo vuosia (paitsi välillä viikonloppuisin ja lomilla. 😂) Ollaan myös tietoisesti kokeiltu vähän erilaisia toimintatapoja ja niistä koitettu valita toimivimpia tähän hetkeen. Viime yö meni myös yhdellä syötöllä. Meni nukkuun 30 min aikaisemmin ja eka syötty oli 45 min aikaisemmin niin heräsi jo 5.15. Mä olin kyllä itsekin jo virkeä silloin. 😂

      Eilen oli jälkitarkastus. Oli tosi empaattinen ja lempeä terkkari. Episiotomia oli parantunut täydellisesti ja mahassa ei ollut poikkeavaa erkaumaa. Hb oli jo 157!! Synnytyksessähän se tippu 61 arvoon ja sain veritankkaukset ja rautainfuusion. Traumaattisen synnytyksen käsittelyyn sain vielä soittoajan naistenklinikalle. T. Esikoisen äiti

      Poista
    5. Todella hyvä, että sait soittoajan synnytyksen käsittelyyn! Itse sain valtavasti apua naikkarin perinataalipsykologin vastaanotolta, joskin silloin käsiteltävä aihe ei ollut synnytys.

      Ja siis vau, miten upea hb siellä! Mulla mitattiin hemoglobiini jälkitarkastuksessa ja se oli 117 😐 kehottivat syömään tuhdimpaa rautalisää. Saitko muuten jälkitarkastuksesta todistusta? Mulle lääkäri sanoi, että nykyään todistusta ei tarvitse enää lähettää kelalle, mutta jäin vielä epäröimään, onko asia oikeasti näin.

      Poista
    6. En saanut eikä tullut puheeksi edes että Kelaan tarvisi. 🤔😳 Aikaisemmin kaikki on mennyt kyllä sähköisesti kelaan. Pitää maanantaina kysyä neuvolasta mikä juttu.

      Oliko teillä jo rokotus ja tuliko oireita? 🤔

      Poista
    7. Kelan sivuillakaan ei tosiaan enää mainita koko jälkitarkastustodistusta vanhempainvapaauudistuksen jälkeen, mutta ennen uudistusta todistus piti vielä toimittaa Kelalle (näin lukee ainakin kelan vanhoissa ohjeissa). Voi toki olla, että jo nyt viimeisinä vuosina ko. todistus meni kelalle sähköisesti, mutta itse olen toimittanut kopiot jälkitarkastustodistuksesta vuosina 2015 ja 2018 kelalle. Jäin tätä todistusasiaa miettimään, kun jälkitarkastusaikaa varatessa th puhui siitä, että lääkäri kirjoittaa todistuksen, mutta sitten lääkäri sanoikin, ettei sitä todistusta enää kirjoiteta 😅

      Vauva sai eilen ekan rotarokotteen ja toistaiseksi hän on aivan normaali oma itsensä *kop kop* 😬 toivottavasti teidänkin mini selviää mahdollisimman oireitta!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit