Vauvan kielijänteen leikkaus


Jo synnärillä vauvan kielijänne näytti kireältä. Myös lääkärintarkastusta suorittanut lastenlääkäri totesi jänteen olevan kireä ja kysyi mielipidettäni sen leikkaamiseen. Silloin jätimme asian hautumaan, sillä akuuttia tarvetta leikkaukselle ei nähty. 

Alun imetyskipu ei meinannut helpottaa, joten suuntasin kireisiin kieli- ja huulijänteisiin erikoistuneen lääkärin pakeille vauvan ollessa kolmeviikkoinen. Lääkäri totesi vauvan kielijänteen olevan todella kireä ja huulijännekin näytti kireältä ja paksulta. Leikkaus erityisesti kielijänteen osalta oli välttämätön, ja jos imetyskipu jatkuisi, myös huulijänne olisi tärkeä operoida. 

Vauvan kieli oli selkeästi herttamainen, kieli ei tullut juurikaan vauvan suusta ulos, vauvan kieli ei noussut kitalakeen nukkuessa ja vauva pulauttelee reilusti. Toisinaan imettäessä myös imuote karkaili. Näillä oireilla päädyimme siis leikkaukseen. 

Ensimmäinen varattu aika siirrettiin, sillä vauvan flunssa ei ottanut parantuakseen. Uusi aika saatiin viikon päähän aiemmasta, ja tässä sitä nyt ollaan, kielijänne poikkastuna matkalla kotiin päin. Huulijänteen annoimme olla rauhassa, sillä imetyskipu on loppunut ja imuote on hyvä.

Itse operaatio oli nopea. Ennen leikkausta lääkäri kontrolloi vauvan jänteiden tilanteen. Leikkaussalissa vauvan jännettä painettiin, jotta siellä olevat verisuonet supistuvat verenvuodon minimoimiseksi. Tämän jälkeen vauvan jänteeseen levitetään puuduttavaa ainetta, jotta nipsaisu ei satu. Sitten vain leikkaus, nips naps. Haavaa ei tarvitse näin pienillä tikata, sillä se poltetaan kiinni. Lopuksi vauva syliin ja tissi suuhun. 

Kaikki vauvat eivät suostu leikkauksen jälkeen heti rinnalle, mutta meidän mini onneksi näyttää olevan sen verran perso maidolle, ettei pienet puudutteet häirinnyt häntä. Annoimme lääkärissä vielä pienen annoksen särkylääkettä helpottamaan pienen mahdollisia kipuja.

Leikkaus maksoi vajaa 500 euroa ja leikkausta edeltävä kartoituskäynti reilu 100 euroa. Kulut saamme laittaa vakuutukseen, joten isoa lovea käynti ei onneksi tehnyt talouteemme tällä kertaa. Jälkihoitona on luvassa neljän viikon jännejumppa, eli 4-5 kertaa päivässä hierotaan ja jumpataan jännettä annettujen ohjeiden mukaan.

Mietin monta kertaa, onko jännettä järkevä leikata. Vaakakupissa painoi kuitenkin pelko puheentuotannon viivästymisestä ja kiinteiden ruokien vaikeasta käsittelystä. Toivon/toivoin myös, että kielijänteen leikkaus auttaisi runsaaseen pulautteluun.

Toivottavasti osaamme tehdä jumpat riittävän hyvin, ettei jänne kuroudu umpeen. Tällöin jänne pitäisi leikata uudelleen. 

Nyt jäämme odottelemaan ensimmäistä jumppaa ja jännittämään, kuinka se sujuu meiltä 😬

/Me kaksi ja lapset 

Kommentit

  1. Tsemppiä toipumiseen sinne! ❤️ Kiva että meni hienosti. T. Esikoisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💕 ensimmäiset venyttelyt meni harjoituksena, mutta nyt jo sujuu hieman paremmin 😬 toivottavasti teillä vauva on pysynyt hyväntuulisena helteistä huolimatta!

      Poista
    2. Täällä kaikki hyvin ja poika on pieni hurmuri. ❤️ Ilmalämpöpumppu onneksi pitää kodin viileänä. Siirryttiin juuri vaavisängystä kunnon isoon pinnasänkyyn, koska jätkä oli jo liian pitkä vaavisänkyyn. Huh kääk se kasvaa nopeasti!

      Poista
    3. Hurjaa, miten nopeasti pienet kasvaa! Uskomatonta, että teidän mini on jo niin iso, että vaavisänkykin jäi jo pieneksi 😭💕

      Poista
    4. No jep! Hän on pitkä poika. Yllättää aina mut kun olen itse noin 156 cm. 😂 Isänsä on kyllä pitkä, että vissiin sieltä peritty.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit