Siirry pääsisältöön

Videot

Reissaaminen ilman toista aikuista

Olen haaveillut kesälomareissusta lasten kanssa. En ole ollut kertaakaan ulkomailla lasten kanssa ainoana aikuisena, vaan mukana on aina ollut vähintään yksi lisäkäsipari. Tänä vuonna haluaisin kuitenkin kokeilla reissata kolmikon kanssa keskenään. Olen tutkinut eri vaihtoehtoja, ja tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Como-järvi. Haluaisin kiertää valmiit pakettimatkat (koska hotelleissa pyörivät pöpöt), mutta pitäytyä kuitenkin suht helpossa kohteessa.  Como-järvelle pääsee helpohkosti Milanon kautta, jonne Finnair lentää päivittäin kesäsesonkina. Lento ei kestä määrättömän kauan, ja Italia on aikaisemmilta reissuilta jotakuinkin tuttu. Olen kuitenkin aivan pöllö lasten kanssa keskenään matkustamisessa, ja myönnän avoimesti, että reissuun lähtö jännittää. Vanhin lapsi pystyisi ikänsä puolesta olemaan jo avuksi pienissä jutuissa ja keskimmäinenkin kulkee jo hienosti mukana. Kuitenkin ainoana aikuisena minun pitää huolehtia sekä tavaroiden kantamisesta, pienimmän kulj...

Kesävauvako helppo pukea? Hah!

Kahden alkusyksyn vauvan jälkeen kevät-kesävauva on tuonut aivan toisenlaisia haasteita. Mitä tuolle pienelle kuuluu laittaa päälle??

Tunnustaudun itseni, isompien lasteni ja nyt myös vauvan ylipukijaksi. Meillä on aina, siis ihan aina, aivan liian paljon vaatetta päällä. Siinä missä kahden aiemman vauvan kanssa pukeminen oli helppoa, kun vauvalle sai lisätä koko ajan vain enemmän vaatekerroksia säiden viiletessä, niin nyt pitäisikin sitä vaatekertaa keventää. Pitääkö vauvalla olla hattu ulkona vaunuissa? Saako vauvalla olla shortsit? Entä t-paitabody? Vai voiko vauva olla vaikka vain pelkässä vaipassa tai bodyssä?

Eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa laittamaan lapselle lyhyttä lahjetta, ja kun se rohkaisun hyppy oli tehty, totesin ilmastoidussa autossa, että pieleen varmasti meni. Myös ilmailumuseon hallit olivat yllättävän viileät, joten repusta oli kaivettava paljaiden kinttujen suojaksi viltti. Iltapäivän vaunutteluun puin vauvalle bodyn ja hatun, mutta housut jätin pois. VÄÄRIN! Rattaiden työntäaisaan viritellystä vaunuverhosta huolimatta aurinko pääsi paistamaan raoista pulleisiin paljaisiin reisiin.

Tänään rantareissulle puin vauvalle suosiolla taas pitkää hihaa ja lahjetta, eikä vauva ollut missään välissä kuuman tuntuinen niskasta tai muualtakaan. Toki meillä oli iso aurinkosuojateltta, joka varjosti pienen unta koko reissun ajan. Kävelylenkki auringossa olisi varmasti saanut vaunut ja vauvan ylikuumenemaan. 

Kesä on ihanaa aikaa ja on superia, että saamme nauttia helteisistä päivistä. Nyt pitää vain harjoitella oikeaa pukemista sekä itselle että vauvalle. Kesän lopussa todennäköisesti olen keksinyt juuri täydellisen kesäasukaavan, ja sitten pitääkin taas alkaa perehtyä syyspukemisen saloihin.

/Me kaksi ja lapset

P.S. lämmin suositus Vantaalla sijaitsevalle Suomen Ilmailumuseolle! Museolla on erillinen pieni leikkipaikka, lentosimulaattori ja oikea matkustajalentokone, jonne pääsee sisälle!

Kommentit

  1. Meilläkin on kesävauva 2014 ja 2016 ja kevät vauvat 2019 ja 2022, ja edelleen tämän yksivuotiaan kanssa on ollut haastetta kesävaatetuksessa... kun haluaisin suojata auringolta mieluummin vaatteilla kun pelleillä voiteilla ja sitten taas hattu ei pysy päässä ja pihalla paahtaa mutta autossa paleltaa xD Ymmärrän niin tuskasi! päiväunille olen todennut että vaippa vaan ja peiton, makuupussin ja pussilakanan välillä arvon sitten juuri ennen päiväunia. :D lämpömittari itkuhälyttimessä on mulle ehdoton apuri! :D

    https://www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla, että neljän lapsen konkarillakin on samoja pukemishaasteita 😄 ja sitten tosiaan on vielä se, että kesät eivät ole veljiä toistensa kanssa, joten aiemmista vuosista ja onnistuneista pukeutumismuistoista ei välttämättä ole apua 🙈

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit