Siirry pääsisältöön

Videot

Neulottu tonttulakki - ohje!

Jos oman tonttulakin neulominen kiinnostaa, hyppää tänne! Tonttulakki vaikuttaisi olevan empiirisen tutkimukseni perusteella one size -kokoa, sillä se sopii hyvin oman pääni lisäksi myös 7- ja 10-vuotiaiden päihin. Itse neuloin tonttulakin yhdessä illassa, joskin olisin oman peukalonpääni puolesta voinut jakaa työn esimerkiksi kahdelle illalle. Mutta valmista tuli! Lankavalinnassa olisi ollut fiksua suosia pehmeämpää lankaa, mutta, kun inspiraatio tulee, niin silloin pitää tehdä niistä, mitä kotoa löytyy.  Tonttulakkia varten tarvitset: 50 g aran-vahvuista lankaa valkoisena (esim. Novitan 7 veljestä) 100 g aran-vahvuista lankaa punaisena (esim. Novitan 7 veljestä) 40 cm pyöröpuikot koossa 4 sukkapuikot koossa 4 Lyhenteet: am = aloitusmerkki nm = neulemerkki o = oikein n = nurin krs = kerros knk = kahden noston kavennus > nosta 1 s vasemmalta puikolta oikealle, kuin neuloisit silmukan oikein, nosta 1 lisäsilmukka vasemmalta puikolta oikealle, kuin neuloisit sen oikein...

Hän on täällä!


Käkikellon tarkkuudella hän syntyi laskettuna päivänä. 💙 Tuntuu uskomattomalta, että tässä hän viimein on, ihan oikeana vauvana kaikkine sormineen ja varpaineen 💕

Kirjoittelen kuulumisia tarkemmin, kun olemme päässeet arkeen kiinni. Sen voin kuitenkin kertoa, että hän on I-HA-NA 😭🥰

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Suuret onnittelut! 😍❤️ t. Esikoista odottava

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut koko perheelle 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💙 sydän meinaa pakahtua, kun katsoo pienen ihmisentaimen tuhinaa 🥰

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit