Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Terveisiä sairaalasta, taas

Jälleen yksi käynti sairaalassa takana. Tai teknisesti istun sairaalan labrassa edelleen, sillä kontrollikäynnin yhteydessä huomattiin korkeahkot verenpaineet. Samalla, kun lääkäri kyseli mahdollisista näköhäiriöistä ja mainitsin ajoittaiset silmissä vilkkuvat valopallot, oli lähete pre-eklampsian poissulkemiseksi tehty. Täällä siis ollaan, labrassa jonottamassa.

Raskausdiabetes on ollut hyvässä tasapainossa tätä aamua lukuunottamatta. Aamujen paastoarvot ovat olleet priimaa viimeiset kolme tai neljä viikkoa, enkä ole osannut olla huolissani vauvan kasvavan ainakaan korkeiden verensokereiden takia jättiläiseksi. Vauva kasvaa hyvin keskikäyrällä, joskin vatsanympärys oli noussut keskikäyrän alapuolelta nykäyksen keskikäyrän yläpuolelle. Tästä syystä menen uuteen kasvukontrolliin kahden viikon päästä. Jos vauvan vatsanympärys alkaa kasvaa sokerivauvoille tyypilliseen tapaan reilusti kokoa, harkitaan käynnistämistä jo ennen laskettua.

Keskustelimme myös mahdollisesta käynnistyksestä, jos synnytys ei lähde käyntiin ennen laskettua aikaa. Saan aloittaa maidon käsinlypsyn heti huomenna, kun 36+0 tulee täyteen. Tavoitteena on saada vauvalle ensimaidot talteen heti synnärille, mikäli lisämaidolle ilmenee tarvetta. Samalla rinnat tottuvat hieman kovempaan käsittelyyn jo etukäteen, ennen kuin takiainen roikkuu nännissä kiinni 24/7. 

Vauva oli edelleen pää alaspäin, joskin pyörii edelleen reippaasti akselinsa ympäri. Samalla pää toisinaan nousee lähtökuopistaan aiheuttaen kutittelua lonkan alueella 😄 tälläkin hetkellä pieni pynkee kovasti suoraan kohti lonkkaluuta. Ei taida tästä vauvasta tulla isona suunnistajaa 🤭

Kotiseurannassa jatkan verenpaineiden mittailuja. Verenpaineet eivät saisi ylittää 140/90 arvoja. Jos toinen tai molemmat arvot ylittyvät toistuvasti, pitää olla yhteydessä synnärille. Tällöin aloitetaan kaikkien muiden lääkkeiden lisäksi myös verenpainelääkitys. 

Pääasia kuitenkin on, että vauva kasvaa hyvin ja toistaiseksi kaikki näyttää olevan juuri niin hyvin, kun tässä tilanteessa voi olla. Huomenna sitten lypsyhommiin! 🐄

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Hui! Toivottavasti verenpaineet pysyy asioissa! 🤍

    Olen itse myös seuraillut verenpainetta ja pyysin varuiksi lähetteen pissanäytteeseen että tarkistavat onko sitä keskimmäistä siitä liuskanäytteestä. Proteiinia? Mulla on ollut enemmänkin tosi matalat verenpaineet kotosalla ainakin joka aiheuttaa huimausta. T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sielläkään ei ala proteiinit kiusata ja verenpaineet pysyvät maltillisina. Nyt ainakin omat kotimittaukset ovat hieman maltillisemmat kuin sairaalassa otettaessa, joten ehkä tämäkin tästä 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit