Sairaalakassi pakattu, vihdoinkin

Sain vihdoin pakattua tavarat sairaalakassiin valmiiksi. Huvitti jälkeenpäin, kun kuvittelin mahduttavani sairaalaa varten listaamani tavarat pieneen viikonloppukassiin. Lopulta, kun tavarat oli kasattu yhteen kasaan sängylle, jouduin kaivamaan kaapista isomman putkikassin esille.

Tosiasiassa sairaalassa ei tarvitse kuin neuvolan äitiyskortin ja henkilöllisyystodistuksen. Puhelimesta ja lompakosta voi myös olla hyötyä, mutta ne on useimmiten jokaisella synnyttäjällä joka tapauksessa mukana, joten niistä tarvitsee harvoin erikseen muistutella. Mahdat pohtia, mitä kaikkea laukkuuni sujahti, kun sain kokonaisen laukullisen tavaraa täyteen 😄

Synnytystä varten pakkasin itselleni seuraavat asiat:

- ceridal-öljy, jota mies voi käyttää selän hierontaan 
- oma vesipullo
- elektrolyyttijauhetta (jos ruoka ei maistu, kroppa saa suoloja tätä kautta)
- herkkuja (suklaata ja karkkia 🤭)
- huulirasva
- kuulokkeet musiikin kuuntelua varten
- laturi puhelimelle/kuulokkeille

Osastoaikaa varten pakkasin vauvalle...

- kolme yökkäriä
- kolme bodyä
- kolmet housut
- kahdet sukat
- sisämyssyn
- trikooliinan
- lämmintä vaatetta kotiutumiseen
- villasukat
- tumput

Mies nappaa turvakaukalon ja kaukalopussin sitten, kun tulee hakemaan vauvaa ja minua isompien lasten kanssa sairaalasta.

Osastoajalle itselleni varasin puolestaan seuraavat tarvikkeet:

- alushousuja (joskin ajattelin sairaalassa käyttää suurimman osan ajasta sairaalan kuuluisia verkkopikkareita)
- kahdet leggingsit 
- kolme imetystoppia
- kahdet imetysliivit
- liivinsuojia 
- maidonkerääjät
- lansinoh (nännivoide)
- lämmin neuletakki
- hammasharja ja -tahna
- hiusharja
- deodorantti
- sampoo ja pesuaine
- verensokerimittari
- kuivattuja luumuja (luumupilttiä on usein saatavilla sairaalan puolesta)
- lypsetyt maidot pakkasesta (pakataan toki vasta, kun lähdetään sairaalaan)
- omat sisäkengät

Jotta oikeiden tavaroiden löytäminen on helpompaa, pakkasin tavarat kategorioittain omiin pienempiin nyssäköihin siihen järjestykseen, missä kuvittelen tavaroitani tarvitsevan. Esimerkiksi synnytyksenaikaiset tavarat ovat heti päällimmäisenä, kun taas vauvan ja omat vaatteeni laitoin laukun pohjalle kantoliinan kanssa. Oikeasti järjestys menee heti sekaisin, jos pyydän miestä etsimään jotain laukusta 😂

Tavarat olisi voinut hyvin pakata myös silloin, kun soitto käynnistykseen tulee tai, kun synnytys itsenäisesti käynnistyy. Ajattelin kuitenkin, että jos pakkaan tavarat nyt valmiiksi, niin tosipaikan tullessa on yksi asia vähemmän huolehdittavana. Samalla ajattelin, että kun alan tehdä konkreettisia asioita liittyen tulevaan synnytykseen, alkaisi vauvan tulokin tuntua todellisemmalta. 

Jos unohdin jotain oleellista sairaalakassista, niin nyt on erinomainen aika täydentää listaani! 

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Saakohan vauvan kanssa lähteä suoraan vaunuilla vai suositaanko tuota turvakaukaloa? Jos siis hyvin kävisi, että päästäisiin naikkarille niin vaunuilla me sieltä pois tultaisiin. Toki niihin saa kytkettyä sen kaukalonkin, mutta helpompihan se ois vaunuihin ehkä laittaa.

    Sainpas neuvolasta hyvää palvelua. ❤️ Meidän neuvolantäti soitti kysyäkseen kuulumisia ja kutinasta. Hepatoosiarvot oli laskenut, mutta kutinan jatkuessa matalalla kynnyksellä yhteys naikkarille. Viime yönä kutitti niin, että luulen että huomenna tarvii soitella jos kutina taas yltyy. T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että sairaalasta saa lähteä suoraan myös vaunuilla (ja nimenomaan laittaisin vauvan ennemmin vaunukoppaan kuin runkoon kiinnitettävään turvakaukaloon). Me ei olla koskaan asuttu niin lähellä sairaalaa, että olisin päässyt jalkaisin kotiin/selvittänyt asiaa. Varmasti tosiaan tärkeintä on vain huolehtia, että vauvalla on riittävän lämpimästi päällä, kun menee ulos. Ja tosiaan tilanne olisi varmasti eri, jos nyt olisi 20 asteen pakkaset, jolloin ulkoilu parin päivän ikäisen kanssa olisi eri asia. Silloin varmaan joutuisi turvautumaan auto-/taksikyytiin 🤔

      Voi kurja tuota kutinaa - toivottavasti se hellittäisi pian! Saitko jotain lääkettä kutinan rauhoittamiseen? On kuitenkin super ihana kuulla kuinka hyvää ja huolehtivaa palvelua olet saanut neuvolasta!

      Poista
    2. On meillä autokin, mutta pidempi matka on autolla mennä etsien parkkiruutu kun jättää se omalle paikalleen pihaan. 😂😂 Puhutaan niin lyhyestä matkasta. Tavote on myös kävellä synnyttämään. 🤭

      Mitään lääkettä en oo toistaiseksi saanut. Oon pitänyt kulmapusseja ja jalkoja ylhäällä sekä hydrokortisoni saanut käyttää. Tosi rasittava vaiva!

      Poista
    3. Joo uskon, että pääsette naistenklinikalta nopeammin kotiin vaunujen kanssa, kun siellä parkkipaikalle voi olla myös matkaa. Ja tämä on just se syy, miksi itse en halua nkl:lle synnyttämään, kun meidän on pakko mennä sinne autolla 😅 minun tuurilla oltaisiin just aamun pahimmassa ruuhkassa ja yritettäisiin samalla etsiä sieltä parkkipaikkaa 🙈

      Olen käsittänyt, että hepatoosista johtuvaa kutinaa voi hillitä jollain lääkkeellä. Neuvolasta varmasti osaavat neuvoa tarkemmin. Toki toivotaan, että kutina loppuisi/vähenisi jo ennen sitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit