Käynnistyksen aikaikkuna sovittu

Viikko alkoi sairaalalla, kun vauvan kokoa kontrolloitiin jälleen kerran. Pienen mitat vastasivat varsin hyvin viikkoja, ja vaikka vauvan vatsanympärys on sokerivauvalle tyypillisesti hieman keskikäyrän yläpuolella, ei mitta ollut lähtenyt parissa viikossa järjettömään kasvuun. Omat verensokeritkin ovat pysyneet hyvinä kuluneina viikkoina, joten ehkä jatkuvasta mittailusta, lääkityksestä ja pistämisestä on todella ollut hyötyä!

Lääkehoitoiselle raskausdiabetekselle tyypillisesti synnytys käynnistetään viimeistään laskettuna päivänä. Koska meidän vauva on onneksi kasvanut varsin maltillisesti, ei aikaistetulle käynnistykselle nähty tarvetta. Saimme käynnillä silti käynnistykselle kolmen päivän aikaikkunan, jonka sisällä sairaalasta käy kutsu käynnistykseen. Aikaikkuna alkaa jo ensi viikon lopulla, joten meillä saattaa olla vauva sylissä jo kahden viikon päästä. Hurjaa! 

Samalla, kun aikaikkuna on nyt lyöty lukkoon, saimme sovittua äitini kanssa hänen lapsenvahtireissunsa meille. Hän on lupautunut tulemaan paikalle katsomaan isompia lapsia heti, kun käynnistyksen aikaikkuna alkaa, jolloin saamme miehen kanssa lähteä rauhassa sairaalaan, kun soitto tulee. Toki edelleen elättelen toivoa, että vauva ymmärtäisi lähteä tulemaan ulos jo hieman ennakkoon, mutta tätä ihmettä tuskin tapahtuu. 

Käynnillä lääkäri teki myös sisätutkimuksen. Sain kuulla, että kohdunkaula on täysin pehmeä joskin täysimittainen. Kohdunsuukaan ei ole avautunut yhtään, vaikka supistuksia tulee paljon. Jospa paikat tästä kuitenkin pikkuhiljaa alkaisivat lyhentyä ja avautua, jolloin käynnistyksessä on useampi vaihtoehto, millä lähteä liikkeelle.

Käynnistys jännittää, se on pakko myöntää. Pelkään, että käynnistystä aletaan tehdä lähes epäkypsään tilanteeseen, jolloin käyttöön joudutaan ottamaan kaikki mahdolliset apuvälineet aina cytoteceista ballonkiin ja oksitosiiniin. Uuvun jo pelkästä ajatuksesta, kun mietin epäluonnollisia ja keinotekoisia supistuksia. Voin nimittäin kertoa, että oksitosiinilla aiheutettu supistus on jotain aivan muuta kuin kehon oma luonnollinen supistus. Tärkeintä on toki saada vauva turvallisesti maailmaan. 

Meidän perheessä on jyllännyt viime viikosta lähtien erikoinen flunssatauti. Osalla on ollut pientä lämpöilyä ja flunssaa, yhdellä jopa oksentamista ja kuumetta. Mies on taudissa tällä hetkellä, eikä siksi päässyt mukaan sairaalalle. Koronatestejäkin tehtiin varmuuden vuoksi, mutta ne ovat olleet negatiivisia. Otimme tässä tautirymmäkässä toisen lapsemme jo pois päiväkodista ja ekaluokkalainenkaan ei enää tästä viikosta eteenpäin osallistu koulun iltapäiväkerhoon. Josko tämä hillitsisi hieman kotiin tulevien tautien määrää. 

Pitäkää peukkuja, että tuleva pari viikkoa meillä pysytään terveinä. Synnytys kuumeisena ja/tai vatsataudissa ei herätä suurempia mielihaluja 🫣

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Huh kääk! Toivottavasti tervehdytte pikaisesti!

    Ja jaiks! Ihan pian vauva on täällä. 😍 Mä sain eilen kalevalaiselta jäsenkorjaajaltani aavistuksen, että ei tääkään vauva kauaa olisi enää mahassa. Samainen henkilö totesi mun olevan raskaana ja sykkeitä kuuntelemalla kädestä totesi mahassa olevan poika. Aikaisemmat on siis osunut oikein. 🤭 t. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kyllä homma kuulostaa todella lupaavalta! Toki hyvä, että vauva saa kasvaa rauhassa, mutta onhan se aivan parasta, jos vauva saa itse päättää syntymäpäivänsä. Silloin yleensä synnytyskin etenee aivan erilailla luonnollisella painollaan 😍

      Poista
    2. Tänään olen ollut todella oudon energinen. Supistuksia tullut myös epäsäännöllisesti, mutta kipeämpiä. Katsellaan viipyykö tyyppi mahassa vielä montakin viikkoa. Voi olla.. 🤭 t. Esikoista odottava

      Poista
    3. Vaikuttaisi siltä, että teillä on vauva sylissä ennen kuin ehdit edes huomata 😍😍

      Poista
    4. Toivottavasti, koska mulla epäillään nyt raskaushepatoosia. Alkuviikolla labraan seurantaan ja jatketaan sitä joka viikko. Jos arvo noussut niin lähete polille. 😱 t. Esikoista odottava

      Poista
    5. Eikä!! Lupaan pitää peukkuja, että kyse on vain väärästä hälytyksestä! Ja jos ei ole, niin pidän extrapeukkuja sen puolesta, että vauva syntyy mahdollisimman pian!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit