Verkkomelonin kokoinen pieni


Laskettuaika on 49 päivän päässä. Viikonloppuna havahduin siihen, että meillä ei ole vauvalle ostettu vaatteiden lisäksi käytännössä mitään. Vaunut ja kaukalot käymme katsomassa ja ostamassa, kun jään äitiyslomalle. Samalla toivomme parasta, että mikäli tuotteita ei ole heti saatavilla, niin ne ehtivät meille ennen vauvan syntymää. Sivuvaunuksi muuttuva pinnasänky on helppo ostaa pikana vaikka Ikeasta, samoin patja ja muut nukkumiseen liittyvät tykötarpeet.

Mutta se, mikä herätti kauhistukseni, on kaikki ne asiat, mitkä haluaisin jo sairaalaan. Päätin, että ostan kudottujen (toisen lapsen vauva-ajasta jääneiden) kantoliinojen kaveriksi trikoisen liinan. Vauva saisi olla kyydissä jo heti synnärillä, ja esimerkiksi ruoanhaku on helpompaa, kun ei tarvitse kärrätä vauvakärryn lisäksi myös tarjotinta. Haluan mukaan myös lansinohin nännivoidetta (tämä on aivan ehdoton, mutta onneksi sen voi hakea milloin tahansa mistä tahansa apteekista) ja maidonkerääjät. Maidonkerääjät eivät kerää synnärillä maitoa, mutta antavat nänneille tilaa tuuleentua. Minulla ei ole kaapissa myöskään ainoitakaan imetysliivejä, mutta niitäkin voi onneksi käydä ostamassa kiireessä vaikka Prismasta, jos synnytys käynnistyisi yllättäen. 

Tänään havahduin myös ensimmäistä kertaa yläselän, tarkemmin lapaluun alueen, kipuun. Tuttu fasettilukkohan se siellä taas kiukuttelee. Esikoisen odotusaikana fyssari teki taikojaan parin viikon välein, jolloin vaiva korjaantui aina väliaikaisesti. Katson, miltä selkä tuntuu huomenna ja tarvittaessa käyn hakemassa työterveyslääkäriltä lähetteen fyssarille. Oletan, että fasettilukko on tullut juurikin väärästä työasennosta, joten kehtaan mennä valittamaan kipuilua työterveyteen. 

Supistuksia tulee edelleen, mutta onneksi niissä ei ole ollut suurempia muutoksia. Jokainen harjoitussupistus on minulle tervetullut, sillä ajattelen, että ainakin kohtu treenaa synnytystä varten, itse kun en ole pahemmin treenaillut mitään 😂 En siis oikeasti tiedä, onko harjoitussupistuksilla mitään virkaa todellisuudessa, mutta kiva ottaa tukalat harjoitussupistukset ennemmin ilolla vastaan kuin mutrulla.

Tänään töitä on jäljellä enää seitsemän työpäivää. Tuntuu helpottavalta, että pian saan jäädä kotiin ja lepäillä aina silloin, kun siltä tuntuu. Verensokeritkin pysyy viikonloppuisin kurissa, kun saan syödä tasaisemmin ja liikkua rauhassa aina suurempien aterioiden jälkeen. Pari viikkoa ennen laskettua aina vauvan syntymään asti otamme toisen lapsemme kotiin päiväkodista ja koululainen lopettaa iltapäiväkerhon. Minimoimme vierailut ja muut menot, jotta emme saisi isompia tauteja ennen synnytystä. Koulusta toki voi edelleen kulkeutua tauti tai toinenkin, mutta tämä on lähinnä oman jaksamisen ja mielenterveyden kannalta tärkeää, että teemme edes jotain konkreettista välttääksemme sitkeät kevätflunssat ja muut ennen synnytystä.

Ihanaa tiistaita kaikille!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä! Nännivoide meni listalle ja tohon maidonkerääjään pitää tutustua. Sähköisen imetyspumpun saan siskolta lainaan. 😊

    Ei meilläkään näin valmista olisi jos en olisi ollut pitkään saikulla. Sänky tulee vasta lähempänä synnytystä kun vuokraamme aluksi vaavisängyn ennen oikean ostamista.

    Kiva palata tekemään lyhyttä työpäivää, koska muuten mulla lähtee ihan käsistä tää touhu. Olen yleensä tosi käytännöllinen ja minimalistinen, mutta nyt oon ostanut muutamia söpistelyvaatteita. Kai se on nämä hormonit..

    T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mahtavaa tuo pesänrakennus näin loppuraskaudesta! Itsekin varmaan, etenkin sairaslomalla, haksahtaisin ostelemaan kaikkea epäkäytännöllistä, mutta hyvin söpöä vauvalle 😅 mutta niille söpistelyvaatteillekin on oma paikkansa siinä vauvakuplassa 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit