Verkkomelonin kokoinen pieni

Viimeiset päivät olen kytännyt vauvan liikkeitä. Liikelaskentaa ei ole tarkoitus aloittaa vielä näin 30. raskausviikon aikana, mutta koska pienen liikkeet ovat selvästi olleet pehmeämpiä ja muutenkin aiemmasta poikkeavampia, päädyin eilen laskemaan vauvan liikkeitä. 10 liikettä tuli nopeasti täyteen, mutta liike tuntui erilaiselta. 
Todennäköisimmin vauvalla on ollut pari lepopäivää isomman jumpan jälkeen, ja samalla pieni on kääntynyt potkimaan eri suuntaan. Jäin kuitenkin miettimään, mistä ihmeestä sitä osaisi hakeutua päivystykseen liikkeiden vähyyden vuoksi, kun vauvalla voi hyvin olla myös "kasvupäivä" menossa. 

Uuden raskausviikon ja arkivapaapäivän kunniaksi tein tänään pidemmän kävelylenki auringosta nauttien. Liike selvästi aktivoi myös pikkuisen, sillä lenkin jälkeen vauva on pyörinyt ja hyörinyt aikaisempaan tyyliin. Heti tuntuu, että on helpompi hengittää. Edelleenkään en osaa suoranaisesti nauttia raskaudesta, sillä menettämisen pelko on läsnä päivittäin. Jospa tuleva neuvolapsykologin käynti helpottaisi pelkoja edes hieman.

Tein myös arkihelpotuksen arkiruokien muodossa. Meillä isommat lapset ovat olleet harvinaisen paljon kipeänä alkuvuodesta ja jatkuva lounas-Wolttaaminen alkaa kyllästyttää. Bongasin Facebookista Feelian synttäritarjouksen, jossa kaikki tuotteet sai 23 %:n alennuksella. Täydensin jääkaapin sisältöä makaroonilaatikolla, lohikeitolla, riisipuurolla ja pinaattikeitolla. Näistä tuotteista ainakin makaronilaatikko ja lohikeitto ovat olleet myös lasten mieleen, joten lapsetkaan tuskin jaksavat harmitella muutaman mäkkäritilauksen poisjääntiä.

Ensi viikolla on meidän alueen koululaisilla hiihtoloma. Olen itse myös osan viikosta lomalla, ja suunnittelinkin lyhyttä yöreissua Turkuu lasten kanssa. Esikoinen on puhunut monta kertaa hotelli Kakolasta ja uskoisin heidän pitävän myös Turun linnan vierailusta. Pitää kuitenkin vielä katsoa omaa jaksamista ensi viikolla ennen kuin teen isompia varauksia. Viime viikonlopun päiväreissu 300 kilometrin päähän tuntui tekevän tiukkaa paluumatkalla, kun joka paikkaa kolotti.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Mä jouduin jäämään pidemmälle saikulle jatkuvien harjotussupistusten takia. Ihan joka paikassa ja todella pitkiä. Selkeästi työ rasittanut eniten. Sen seurauksena keho anto täysin periksi ja nyt oon ollut ihan super super väsynyt ja tarvinnut jatkuvasti lepoa. T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä, että huomasit hakea sairaslomaa! Joskus ne kivuttomatkin supistukset pehmentää ja avaa paikkoja, joten parempi ottaa varman päälle. Sinun ja vauvan vointi on ehdottomasti etusijalla!

      Poista
    2. Mua alko kauhistuttaan juuri toi paikkojen mahdollinen avautuminen, kun harjoitussupistukset oli tosi pitkiä. Esimerkiksi koko sen ajan jos olin ulkona kävelemässä etanavauhtia. Sain neuvolasta ajan 2 päivän päähän lääkärille, joka tarkisti että toistaiseksi kaikki ok mutta ei voi jatkua samaan tahtiin. Onneksi lepo on auttanut supistuksiin. 🤍

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit