Tältäkö se tuntuu, kun...

...kertoo raskaudesta puolison ja terveydenhuollon lisäksi jollekin toiselle?

Meidän raskaus on ollut hyvin pienen piirin asia. Olen toki tiedostanut sen, että joku tuttuni saatta lukea blogiani ja tietää minun olevan minä. Raskaudesta ei kuitenkaan olla keskusteltu kenenkään kanssa, joten voi sinisilmäisesti ajatella, että raskaus on ollut vain minun ja mieheni tiedossa.

Olimme eilen ystäväperheen luona kylässä. Perheen äiti on lähipiiristäni ainoa, joka tietää kaikista keskenmenoista ja toisaalta voi fiksuna henkilönä myös olettaa yrityksen jatkuneen kesäisten keskenmenojen jälkeen, vaikka asiasta ei olla tarkemmin puhuttukaan. 

Eilen hän rauhallisessa hetkessä kyseli meidän kuulumisia ja vauvaprojektin etenemistä. Olin pukeutunut löysään mekkoon ja neuleeseen, joka antaa armoa pyöristyvän vatsan seutuville. Kröhäisin kerran, ehdin sekunnin miettiä, mitä sanon ja sitten tein sen. Pingotin mekon vatsani päälle ja sanoin, että raskaus on kohta puolivälissä.

Siinä keittiössä me kaksi sitten katsottiin toisiamme kyyneleet silmissä. Oli ihana nähdä, kuinka aidosti onnellinen ystävä oli meidän puolestamme. Kotiinlähdön koittaessa ystäväni vielä kuiskasi korvaani tsempit tulevillekin viikoille ja kuukausille. 

Näin jälkikäteen tilannetta pohtiessani, olen hurjan tyytyväinen, että juuri tämä ystävä sai kuulla vauvasta ensimmäisenä. Hänen reaktionsa tulee varmasti lämmittämään mieltäni ihan vanhuusvuosille asti. On ihanaa, kun on ystäviä 💕

/Me kaksi ja lapset

P.S. Kuvassa on ystäväni loihtima kakku. Näyttää herkulliselta, eikö?