Papaijan kokoinen pieni

Puoliväli, 20+0. Toisinaan en meinaa pysyä perässä raskausviikoista, sillä aika tuntuu vilistävän silmissä. Tänään raskaus on laskennallisessa puolivälissä, eikä minun tapauksessani raskaus tule kestämään enää pidempään kuin mitä sitä on tähän mennessä kulunut (käynnistys kutsuu 100 %:n varmuudella heti 40+0, ellei jopa ennenkin, ellei vauva päätä syntyä aiemmin).

Luin tänään Preglifen viikkotarinoita. Siellä sanottiin kutakuinkin näin: vauva liikkuu lapsivedessä aktiivisesti ja potkuja saattaa tuntua sekä ylhäällä että alhaalla. Tänään aamusta herätessäni pieni Pähkinä potkutteli menemään, ja isoimmat liikkeet tuntuivat navan korkeudella asti. Hassua, koska aiemmin liikkeet ovat tuntuneet selkeästi alhaalla alimman vatsamakkaran alapuolella 😄 

Tein eilen myös hankinnan, jota olen pantannut jonkin aikaa. Nukun yöt katkonaisesti, sillä vatsa ja jalat (tai ehkä oikeammin lonkat) kaipaavat reilusti enemmän tukea. Eilen kliksuttelin itseni Verkkokauppa.comin sivuille Google-haun perusteella ja laitoin tilaukseen Doomoon raskaus- ja imetystyynyn. Tyyny pitäisi olla sellaisilla styroxpalloilla täytetty, joten sen ei pitäisi lysähtää samalla tavalla kuin perinteisen vanutäytteisen tyynyn. Nyt vain odotellaan, että tyyny saapuu meille ja pääsen köllöttelemään sen viereen.

Meidän perheen toisella lapsella on tänään neuvola, joten pidämme oman vapaapäiväni kunniaksi tyttöjen päivän. Olemme jo askarrelleet kortteja ja kierrelleet kirpputoreja. Olen selvästi päässyt jonkintasoiseen shoppailuvaiheeseen odotusajassa, sillä uskalsin ostaa myös Pähkinälle muutaman vaatteen varastoon. Heitin vaatteet pesukoneeseen jo, mutta voin jossain välissä laittaa kuvaa löydöistä, jos teitä kiinnostaa!

Kohta pitääkin suunnata auton nokka kohti neuvolaa ja rokotuksia. Lapsi saa ikärokotteiden lisäksi influenssarokotteen - katsotaan, minkälaisen huudon lapsi saa aikaiseksi pistoksista 😬 olin ottamassa omaa influenssarokotetta jo aiemmalla neuvolakäynnilläni, mutta siirsin lopulta oman rokotukseni lapsen käynnille, jotta voin yrittää näyttää esimerkkiä siitä, ettei rokotus todellisuudessa satu niin paljon. 

Lumista tiistaita kaikille! Pitäkää peukkuja, että pikkukakkosen neuvola menee sujuvasti 👍

/Me kaksi ja lapset 

Kommentit

  1. Lääkärissä käyty ja oli kyllä niin pintapuoleista, että en tiedä mitä mieltä pitäisi olla. :D Verenpaine mitattiin, kun en ollut odotushuoneessa tajunnut mitata enkä käydä mittaamassa painoa (kukaan ei oo sanonut vaan neuvolassa ne on tehty hoitajan toimesta). Sit ultrattiin mahan päältä ja se oli siinä. Kaikki hyvin onneksi. ❤️

    Mutta vielä ei oo tullut neuvolasta tai lääkäristä sellaista oloa, että mitään kummoista saisi käydessä. Toki varmasti jos olisi jotain vaivoja yms. niin sit tutkittaisiin.
    T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pääsitte kuitenkin kurkkaamaan pientä ultralla! Kurjaa tosin, että nuo itsenäisesti suoritettavat asiat ovat jääneet terveydenhoitajalta mainitsematta ☹️

      Poista
    2. Ja vähän epäselvää nyt että kun neuvolantätiä nähdessä ei tarvi kait itsenäisesti koska ne on aina sen siinä tehnyt enkä ole edes nähnyt vakaa tai verenpainemittaria mutta vissiin lääkäriä nähdessä pitää itse tehdä. Voiko olla epäselvempää opastusta. Lääkäri myös mainitsi itse uutisissa olleista keskusteluista synnytysruuhkista ja kyseli vähän fiiliksiä. Ei vielä synnytystä nostettu keskusteluun aikaisemmin. Hieman kyllä kauhistuttaa noi uutiset ruuhkista. Meidän perheessä kaikki naiset joutunut sektioon erinäisistä syistä niin olen jo itse vähän sen kannalla että miksi mulla onnistuisi alakautta. T. Esikoista odottava

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit