Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Uusi raskausviikko ja sokerirasitus

Täällä ollaan, laboratorion aulassa. Ensimmäiset verikokeet on otettu ja vadelman makuinen "herkkuliuos" nautittu. Vajaan tunnin päästä napataan toinen verinäyte ja siitä vielä kolmas toisen tunnin päästä. Nälkä kurnii vatsassa jo nyt, ja kieltämättä harmittelen sitä, etten tankannut illalla enempää proteiineja.

Eilinen iltapala koostui kahdesta ruisleipäviipaleesta, joiden päällä oli levitettä, juustoa, kalkkunaleike ja kurkkua. Olisi pitänyt paistaa leivälle lisäksi kananmuna ja skipata ennemmin kaurapuuro, jonka hetken mielijohteesta valmistin leipien kaveriksi. 

Kohtua on jomotellut reilummin nyt viimeisen viikon. Epäilen edelleen jomotuksen johtuvan kohdun kasvukivuista. Vatsa on edelleen pieni, enkä itse ole huomannut siinä mitään pyöristymisen merkkejä. Pohdin, voiko etuseinämään kiinnittynyt istukka vaikuttaa vatsan pullahtamiseen? Aiemmissa raskauksissa istukka on ollut takaseinässä, ja silloin myös vatsa on pompannut esiin viimeistään näillä viikoilla. 

Tänään alkoi 15. raskausviikko, joten 14+0 poks! Pieni on tällä viikolla vajaa 8 sentin mittainen ja osaa jo vaikka mitä! Vauvan liikkeet alkavat olla koordinoidumpia, ja osa odottajista on saattanut tuntea liikkeitä jo tovin. Itse odotan selkeiden, päivittäisten liikkeiden alkamista. Silloin uskaltaa jättää dopplerin kaappiin, kun kaveri ilmoittelee itsestään omatoimisesti. 

On muuten hurja ajatus, jos selkeät päivittäiset liikkeet alkaisivatkin tuntua vasta neljän, jopa kuuden viikon päästä! Tämä voi hyvin olla mahdollista tuon istukan takia. Lisää stressiä stressaajalle 🙈 Jossain raskaussivulla luki, että nyt pitäisi alkaa hallita stressiä terveellisellä tavalla. Minusta tuntuu, että mikään määrä kävelyä lähimetsässä ei poista tätä odotukseen liittyvää stressiä 😂

Ei muuta kuin seuraavaan verinäytteeseen. Tulen kertomaan, miltä verensokeritulokset näyttävät, kun ne tulevat oma kantaan näkyviin!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Kylläpä poksuatte vauhdilla eteenpäin ♥ tuntuu niin nopestio menevän aika että kohta ootte jo synnärillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä viikot menevät nopeasti! Voi, kun päästäisi synnärille sitten loppukeväästä iloisissa merkeissä 🙏

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit