Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Jouluksi pois

Aiempina jouluina olen ollut varsinainen joulutonttu tai pukin muori. On ollut ihana alkaa marraskuun lopusta rakentamaan kotiin pala palalta joulua. On leivottu pipareita, askarreltu tonttuja ja koristeltu joulukuusi. Ollaan viety meidän kotitontun ovelle pieniä lahjoja, liimattu ikkunaan lumihiutaleita ja herkuteltu glögillä ja tortuilla. Tänä vuonna nämä saavat kuitenkin jäädä, sillä me lähdetään jouluksi pois valmiiksi katettujen pöytien äärelle. 

Bongasin elokuussa mainoksen valmiista joulusta. Pääni päälle syttyi kirkastakin kirkkaampi lamppu - mehän voidaan myös ostaa joulu! Tutkin eri vaihtoehtoja, ja lopulta päädyimme tiukan pohdinnan päätteeksi varaamaan jouluksi mökin Himokselta. Samalla ostin meille joulun valmiin ruokapaketin, joten isoja ruokia ei tarvitse koko loman aikana tehdä kertaakaan. Ihanaa! Pakettiin olisi saanut ostettua myös mökille valmiiksi toimitetun joulukuusen ja koristenyssäkän, jotta mökillekin olisi saanut pienen kuusen tuomaan tunnelmaa. Neulasten siivoaminen loman päätteeksi ei kuitenkaan houkutellut niin paljon, joten tänä jouluna meille ei sisäkuusta tule lainkaan. Pohdin vielä, tilaisinko mökille joulupukin vierailemaan. Se voisi olla aika kiva muisto lapsille, eikä kustannuksenakaan suuren suuri.

Meillä varmasti kotiin laitetaan pieniä jouluisia juttuja myös tänä vuonna, mutta ei mitään suurta. Leivomme varmasti yhden taikinallisen pipareita, mutta niitäkään ei ole pakko tehdä, jos ei jaksa. 

Meidän lapset eivät osaa lasketella, joten suuria välinevuokrakuluja lomalla tuskin syntyy. Jos Himoksella kuitenkin sattuisi olemaan jouluna sen verran lunta, että pienet rinteet ovat avattu, niin lapset pääsevät pienille suunnattuun pulkkamäkeen. Uskon, että syömisen ja kevyen ulkoilun lisäksi saamme joulun pyhät sujumaan varsin mallikkaasti ihan vain oleilemalla. 

Uskon, että ensi vuonna energiaa riittää taas aivan eri tavalla kotijouluunkin, jos Pähkinä saadaan elävänä syliin asti. Nyt mennään kuitenkin siitä, mistä aita on matalin.

/Me kaksi ja lapset

P.S. aloituskuva parin vuoden takaa 😅

Kommentit

Suositut tekstit