Sykkeet havaittu!

 

Kirjoittelin taannoin Vau.fi:n forumille, että ultrien jälkeinen kahden tunnin mittainen euforia yleensä kariutuu omaan mieleen ja sen temppuihin. Olemme miehen kanssa näissä asioissa kuin yö ja päivä. Siinä missä mies näkee asiat juuri sellaisina kuin ne ovat olleet esimerkiksi ultrassa, itse ehdin miettiä jo kaikkia niitä takautuvia asioita mieleni sopukoista, jotka tukevat kauheimpia skenaarioita, mitä mielikuvitukseni suinkin kykenee tuuttaamaan ulos aivoistani.

Aloittelin kotona sykkeiden kuulostelun 7+4, eli en mitenkään älyttömän aikaisin. Näillä huruakan aivoilla olisin voinut aloittaa sykkeiden haalaamisen jo paaaaljon aikaisemminkin. Sykkeitä ei kuulunut tuolloin, mutta en jaksanut huolestua vielä asiasta. Pähkinä on pieni kaveri ja saattaa lymyillä ihan kohdun alaosassa, joten doppler tuskin pystyy rekisteröimään sykkeitä sieltä asti. Seuraavan kerran kuuntelin sykkeitä 7+6, eikä vieläkään mitään. Olen aiemmissa raskauksissa kuullut sykkeet 8+2 ja 8+3 (ja esikoisesta 10 + jotain, sillä tajusin kuunnella niitä ensimmäistä kertaa vasta silloin), joten oletuksena oli, että sykkeet voisivat kuulua jo 7+6. Mutta ei. Ei vieläkään mitään 🤷‍♀️

Ajattelin, että pidän sykkeiden kuuntelusta taas parin päivän tauon. Lauantaina kesken opiskelujen, kun koti oli tyhjä, päätin pitää pienen tauon ohjelmoinnin ihmeellisestä maailmasta. Nappasin kuulokkeet korviin, truuttasin liukkaria vatsalle ja aloin doppleroida. Etsin, etsin ja etsin. Juuri, kun olin lopettamassa, alkoi korviini kantautua jotain hyvin tuttua. Syke. Se oli pienen pähkinän syke 💕 Huojennuksen tunne oli valtava.

Yritän pitää doppleroinnin tässä raskaudessa vähemmällä, ja uskon sen itseasiassa sen ehkä myös onnistuvan. Vaikka oireita on vähän, ja mieli rakentaa koko ajan kauhukuvia, on olo myös huomattavasti varmempi kuin aiemmin. Kuuntelen sykkeet varmasti vielä kerran ennen lokakuun alun ultraa, mutta ehkä muutoin yritän pitää dopplerin kaapissa.

/Me kaksi ja lapset