Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Flunssa tuli taloon

Mistä tietää, että syksy saapui ja päiväkoti alkoi? No flunssasta tietenkin! Kuopus ehti olla huimat kaksi viikkoa päiväkodissa, kun ensimmäinen flunssa kolkutteli ovella. Toki olimme mieheni kanssa odottaneet ensimmäistä aivastusta, niiskausta tai yskäisyä jo koko alkuviikon, joten sinänsä olemme omalla mitta-asteikollamme jo voiton puolella :D Miksi tämä flunssa hiertää tällä kertaa kuitenkin enemmän kuin normaalisti?

Lasten yhteissynttärit, jotka pidämme perinteisesti aina sukulaisille ja kummeille, olisivat olleet tänään. Onneksi en ollut ehtinyt tehdä mieletöntä määrää tarjottavia valmiiksi odottamaan vieraiden saapumista. Totuuden nimissä, olin ajatellut tänä vuonna hakea tarjottavat juhlapäivän aamuna kaupasta, joten kerrankaan meille ei jää syysflunssan takia 20 hengen kakkua, useampaa suolaista piirakkaa ja muita tykötarpeita omaksi riesaksi.

Todettakoon, että tänä vuonna synttäreiden siirtyminen hamaan tulevaisuuteen ei harmita niin paljon kuin mitä se normaalisti harmittaisi. Pettymys taitaa olla suurin lapsille, ymmärrettävästi. Oma kalenterini on ollut kohtalaisen täynnä viimeiset viikot, ja ensi viikollekin on luvassa pieni reissu, joka syö lähes koko viikonlopun. Minusta on ihanaa, että kalenterissa on kivoja juttuja tulossa, mutta tarvitsen aikaa myös latautumiseen (lue: sohvalla makoilemiseen).

Mutta palataanpa aiempaan ongelmaani, eli flunssaiseen ja kurkkukipuiseen lapseen. Itseäni olen ennen raskautta lääkinnyt sinkkisuihkeella, joka toimii, jos ei nyt oikeasti niin ainakin lumelääkkeenä, kuin häkä. Olen käsittänyt, että meidän lasten ikäisille nuhanenille sinkkisuihketta ei saisi vielä antaa, joten kuumelääkkeen lisäksi apukeinoja tuntuu minun mielikuvituksellani olevan vähän. Yritin joskus epätoivoisena hetkenä tarjota lapsille Hot Honey Kids -jauheesta tehtyä juomaa, mutta jo pieni hörppäsy kupista sai lapset yökkimään. Pahimpaan yskään olen antanut lapsille hunajaa. Mutta mitä muuta? Sipulisilppua sukkiin? Lämmintä maitoa?

Tässä on jälleen 10 kuukautta aikaa treenailla sopivien mikstuurojen sekoitteluja milloin mihinkin tautiin. Viimeistään nyt saan katsoa itseäni pettyneenä peiliin, kun en useista kehotuksista huolimatta hakenut opiskelemaan terveystietoja lukion jälkeen, vaan päädyin suuntaamaan kaupalliselle alalle. Mitenkäs ne taseet ja tuloslaskelmat nyt auttaa, kun pitäisi yrittää pitää lapset terveinä?

/Me kaksi ja lapset

P.S. huomasitteko jo, että blogini osoite on muuttunut? Nyt löydätte minut vielä helpommin osoitteesta mekaksijalapset.fi!

P.P.S. kuinka monelle tuli otsikosta mieleen vanha suomalainen sarja Blondi tuli taloon? Terveisin Boomer 😂

Kommentit

Suositut tekstit