Siirry pääsisältöön

Videot

Miniloma Tallinnaan

Meillä ei kesällä vietetä koko perheen yhteistä kesälomaa, joten lapsilla oli odotukset pääsiäisvapaille jostain syystä aika korkealla. Perjantaiaamuna pääsiäisviikonlopun suunnitelmia pohtiessa, ja menovaihtoehtojen käydessä yhä harvemmiksi, päätimme varata hotellireissun Tallinnaan. Ei kenenkään yllätykseksi suurin osa paikoista oli varattu, joten päädyimme Viru-hotelliin. Olisin mielelläni valinnut jonkin toisen hotellin, mutta Virussa oli ainoa järkevän hintainen perhehuone saatavilla. Myös laivamatkat tuottivat päänvaivaa, kun sopivia lähtöjä ei tuntunut löytyvän. Lopulta pitkän jahkailun päätteeksi valitsimme Tallinkin aamulähdön Helsingistä, ja varasimme aamiaisen Jätkäsaaressa sijaitsevasta Hotelli Ax ista. Näin säästimme hieman hermoja, kun lähtöaamuna piti huolehtia vain aamupesuista ja pukemisesta. Hotelli Axin aamiainen oli kivan monipuolinen, suht edullinen ja palvelu super hyvää! Aamiainen tarjoiltiin hotellin pääaulassa, jossa sai ihastella seinille ja katt...

Panopas... eiku lihapullapasta

Plussakuvien ja epävarmuuden sekaan on hyvä heittää jotain mieltä ylentävää - ruokaa! Meidän arkiruokien pelastaja, lihapullapasta. Kiitän koko sydämestäni Cooking Buddy -podcastia, josta bongasin ohjeen. Pasta tulee käden käänteessä ja maistuu koko perheelle. 

Nata Salmela käyttää ohjeessa tuoretta timjamia, mutta minä kaadan jauhelihan sekaan ronskisti kuivattua timjamia. Olen tehnyt lihapullat myös tuoreella yrtillä, mutta sivistymätön makuaistini ei huomannut lopputuloksessa suurta eroa 🙈 heitän lihapullataikinaan kuivatun timjamin lisäksi naudan jauhelihaa, hunajaa ja soijakastiketta. Sekoitan taikinan ja pyörittelen pieniksi palloiksi. 

Ruskistan lihapullat voi-öljyseoksessa ja kippaan lihapullien sekaan tomaattimurskaa, soijakastiketta, hunajaa ja pikkuisen lihalientä. Lihapullat saa tämän jälkeen kypsyä kastikkeessa valmiiksi. 

Pastana käytän ohjeen mukaisesti karheapintaista pastaa (esimerkiksi Rummo), jotta kastike tarttuu mukavasti pastaan kiinni. Kun pasta on valmis, kaadetaan pastan keitinvesi pois ja humpsautetaan valutetun pastan sekaan lihapullakastike ja sekoitetaan kunnolla. Tämän jälkeen annostellaan herkku lautaselle ja syödään. Helppoa ja hyvää! Kokeilkaa, jos ette ole vielä kokeillut!

Tämä oli erityisen hyvää tällaisessa tunnemyllerryksessä. Inhoan sanaa lohturuoka, mutta sitä tämä on minulle!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit